-7.7 C
Alajärvi
torstai 18.4.2024
MAINOS

Veikkojen taistelu ei aivan riittänyt

Maila-Jussit – LaVe 2-0(8-6,3-3)

Lappajärven Veikoilla oli voitto käsillä, mutta kuinkas kävikään. Se karkasi aivan viime hetkellä Seinäjoen Maila- Jusseille naisten Superpesiksen jatkosarjan ottelussa.

MAINOS

Lavettarien avaus oli tällä kertaa varsin väkevä. Piritta Kärnä niittasi kolmossaumasta tulisesti Janina Männikön tuodessa juoksun. Seuraavasta tilanteesta Riina Rantalan takakentän lyönti pomppasi kopparin yli. Jannika Lillunen ja Ella Mäki toivat juoksut Riinan kiertäessä kunnarin. Männikkö toi Roosa Ahon lyönnillä Veikoille jo hulppean 5-0 johdon.

Maila- Jussit vastasi tasoittavalla vuorollaan kolmella juoksulla. Toisessa vuorossa Mäki kotiutti vielä vauhdilla kenttää kiertäneen Janina Männikön. Emännät eivät pystyneet vastaamaan ja jaksovoitto näytti tulevan vihreäpaidoille. Silja Syrjälän kantti kesti. Kahden palon tilanteessa hän puhkaisi Veikkojen kolmospuolen tyhjäten pajatson. Näin Maila- Jusseille kirjattiin ensimmäinen jakso luvuin 8-6.

Loisto-ottelun pelannut Janina Männikkö onnistui vaihtotilanteessa iskemään palon maisemiin heti toisen jakson alussa. Kaisa Jaakkola ja Janina siirsivät LaVen 2-0 johtoon.

Tämä oli ensimmäinen kerta Veikkojen seurahistoriassa, kun molemmat jaksot avataan kunnareilla. Seinäjoki rynni väkisin rinnalle. Tehoiskijä Saara Suomalainen siirsi kahdella välilyönnillä emännät 3-2 johtoon.

Lavettarilla oli vielä mahdollisuus kääntää ottelu nimiinsä. Piritta Kärnä puhkaisi jälleen polttolinjan. Janina Männikkö toi pelin neljännen juoksunsa nostattaen jännitystä. LaVe pääsi vielä yrittämään voittojuoksua, mutta tilanne kuivui kokoon.

-Hyvästä pelistä huolimatta käteen ei sitten kuitenkaan jäänyt mitään. Seinäjoki loi tilanteita hyvillä välilyönneillä, mille emme voineet mitään, tuumi pelinjohtaja Jukka-Pekka Tuomela mietteliäänä.

Veikoista palkittiin kärkikaksikko 1+1 lyönyt ja neljä kertaa kentän kiertänyt kakkospolttaja Janina Männikkö ja tehoin 5/6 kentälle mennyt kolmosvahti Kaisa Jaakkola.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät