Iloiset ipanat palkinnoille

Mainos[adrotate banner="3"]

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Iloisin Ipana -valokuvakilpailu järjestettiin Soinissa heinäkuun aikana.

Kilpailuun osallistui 12 iloista ipanaa. Heinäkuun markkinoilla yhdistyksen pisteellä pystyi äänestämään ja näin kannattamaan yhdistyksen toimintaa. Kuvat olivat esillä kisan ajan kirjaston ikkunassa ja kirjastossa pystyi myös äänestämään ipanoita.

MAINOS

Voittajaksi 44 äänellä valokuvakisassa selvisi Luka Vähäsoini. Seuraavat sijat menivät Jimi Jussilalle (27 ääntä) ja Nooa ja Noel Keisalalle (17 ääntä molemmilla).

Voittaja saa muistoksi lahjana ipanakuvasta suurennetun kuvan kehyksen kera. Yhteensä ääniä annettiin kuvakisassa 144.

Edellisen kerran valokuvakisa järjestettiin viimeksi viitisen vuotta sitten.

MLL:n varapuheenjohtaja Elise Alatalo kiittää kaikkia äänestäjiä ja kisaan osallistujia. Hän kertoo myös yhdistyksen tulevasta toiminnasta.

– Suosittu perhekahvila alkaa elokuun viimeisenä torstaina 31.8. kello 10 nuorisotiloissa. Nuopparilla on torstaisin ohjelmaa, askartelua ja vierailijoita. Joka kerta perhekahvilassa tehdään ruokaa, mitä voi syödä edulliseen hintaan.

Rami Puro

Edellinen artikkeliJärvilakeuden kansalaisopistossa kattava kurssitarjotin
Seuraava artikkeliPoliisi tarvitsee pikaista etsintäapua!