Petroskoin katutunnelmat rentoutuivat presidentin lähdettyä kohti Punkaharjua.

Matkakertomus Lappajärven itäkarjalaisten kotimaisemista – eli miten venäläisen bussikuskin saa nauramaan

Lappajärvelle on muuttanut Itä-Karjalasta ja Pohjois-Laatokan alueelta kymmeniä ihmisiä perheineen viime vuosina. Heidän työpanoksensa on tullut yhä merkittävämmäksi ja lapsiakin on jo usealla alakoulun luokalla.

Venäläisnuorilla on kova kiire menestykseen ja monen askel vie Suomeen tai suurkaupunkeihin.

Millaisista oloista he tänne tulevat? Viimeisestä työmatkastani Petroskoin valtionyliopistoon on kulunut jo yli vuosikymmen. Niinpä on aika päivittää tiedot ja lähteä omaan villehaapasalomaiseen matkaan ”Karjala viidessä päivässä”.

Ystävällinen asiakaspalvelu yllättää

Lappajärveltä on Petroskoihin liki 800 kilometriä, joten menomatkalla yövymme vanhassa kotikaupungissani Joensuussa.

Snobbailuun taipuvainen matkakumppanini Hanna joutuu siellä tyytymään tuplalatteen, koska chailatet ovat siirappiversioita. Keskustaa on rakennettu massiivisesti ja sama kohtalo uhkaa Pielisjoen kaunista Kanavarantaa.

Karjalaisliikennöitsijän bussi lähtee liikkeelle linja-autoasemalta viiden jälkeen alkuillasta. Saamme paikat bussin etupenkiltä. Leppoisia kuljettajia on kaksi, he ajavat vuorotellen toisen istuessa tauolla rahastajan paikalla. Opetan Hannalle oppikirjasta venäjän lauseita tyyliin ”Min jasso vut Ljena”, joka tarkoittaa, että nimeni on Leena.

Hanna naurahtaa sanojen vaikeutta ja kuljettajat nauravat mukana, eivät häntä jäljitelläkseen, vaan jännityksestä, silkasta myötätunnosta.

Tämä on uutta, sillä edellisreissullani en tavannut ainuttakaan ystävällistä asiakaspalvelijaa. Päinvastoin, minua katsoessaan kaikki olivat sen näköisiä, kuin heidän suuhunsa olisi noussut väkevää vettä.

Sortavalassa ei tarvitse olla fiini

Pohjois-Laatokan erämaisia rantamaisemia läheltä Sortavalaa.

Bussi saapuu Sortavalaan kolmen tunnin ajon jälkeen. Näemme uuden urheilutalon, jonka energiayhtiö Gazprom on rakentanut osana kaasuntoimitussopimusta. Urheilutalon jälkeen ohitamme tienvarressa elottomana lojuvan miehen ruumiin.

– Tuo talo voisi olla Helsingissä, mutta ilman ranskalaisia parvekkeita, Hanna toteaa ainoasta näkemästämme hiljattain kunnostetusta 1930-luvun suomalaistalosta. Se on entinen ortodoksisen kirkkohallituksen talo Valamonkadulla. Neuvostoajan vuosikymmenet eivät kohdelleet kaupungin rakennuskantaa lempeästi.

Varttitunnin kuluttua ruumiin vierelle on saapunut miliisiauto. Mitä on tapahtunut, jää meiltä tietämättä, joten laulun sanoin ”antaa rumhin retkahtaa”. Itä-Karjalassa miesten eliniän odote on 58 vuotta ja naisten 71.

Ohitamme kauniita Pohjois-Laatokan järvimaisemia. Niissä on erämaista tuntua, koska metsät ovat harventamatta ja rannat rakentamatta. Jaakonpäivän ilta on kallistumassa yöhön, niittämättömiltä peltoheitoilta nousee usva.

Myyjä ihmettelee tupakoivaa teräsmummoa

Petroskoin pääkadulle on viisi vuotta sitten rakennettu kolmikerroksinen Maksi-kauppakeskus. Sen kattoravintolasta Hanna löytää erinomaisen tuplalaten kauramaidolla.

Underground-taidetta texmex-ravintolan käymälässä: ”Laittakaa vessapaperit pönttöön!”

Hän on energinen käytyään joogaamassa täpötäydessä Gogolinkadun joogastudiossa, jonka löysimme kahden Helsingissä asuvan petroskoilaisen joogaopettajan avustuksella. Alakerran Spar-kaupasta ostan tupakkaa tuliaisiksi baabuskalle (babushka on mummo venäjäksi).

– Oikea teräsmummo, kun 74-vuotiaana polttaa, hämmästelee myyjä hymyillen.

Pitkästyneenkin oloisen asiakaspalvelijan kanssa saa nykyisin hyväntuulista keskustelua aikaan, jos osaa venäjää. Nuoremmista yhä useampi tosin alkaa olla englannintaitoinen. Sotilasrihkamaa myyvässä kaupassa tarjotaan Kniivilän kirjoista tuttuja t-paitoja lauseilla ”Maailman kohteliain presidentti” ja ”Krim on meidän”. Katumainosten uusi iskulause on ”Matkusta meidän Viipuriimme!”

Piknik helikoptereiden alla

Kaksi suomalaisturistia istuu piknikillä kaivonkannella Leninaukion ja Lenininkadun välisessä puistossa.
Moskovalainen pähkinäsekoitus ja neuvostoetikettinen kuohujuoma maistuvat.

Poliisiautoja, ambulansseja ja mustia pitkiä autoja on kaduilla ruuhkaksi asti. Yksi maailman mahtavimmista miehistä on tullut kaupunkiin. Helikoptereita pörrää, kovaäänisestä opastetaan kansaa, koppalakit miehittävät kadut.

Pariskunnalla on erittäin anarkistinen olo istuskellessaan julkeasti rapistuneen esikuntatalon takapihalla. Illan uutisissa näytetään, kun presidentti Putin saa lahjaksi aktiivisuusrannekkeen ja keskustelee vakavan näköisenä Karjalan tasavallan vt. päämiehen Artur Parfentshikovin kanssa reformeista.

– Putin on otsa kurtussa ihan Niinistön näköinen, Hanna huomauttaa ennen kuin siirtyy ihkaisemaan ikkunasta vispipuuronväristä romanttista auringonlaskua. En osaa pitää suutani kiinni siitä, mitä vanha kansa sanoo illan ruskasta.

Matkalaisen hetkellistä vapautta

Aamulla kiukkuinen Äänisjärvi huutaa kahleissaan kuin meri.

– Tämä laiva lähtee pian Kizhin saarelle, kuuluttaa opas. Laiva kuiskailee vastustamattomia lupauksia ikiaikaisista hirsikirkoista, hylätyistä kylistä, pyhistä hetkistä ajan tuolle puolen.
Minä jään rannalle ja juoksen mietteissäni rantabulevardia pitkin. Tämä paikka ei muistuta mitään, mitä olen ennen nähnyt.

Viime vuonna rakennetun ulkoilmakuntosalin sinimustat laitteet näyttävät olevan kaupunkilaisten ahkerassa käytössä. Vedän parikymmentä leukaa ja nautin hetkellisestä matkalaisen vapaudestani.

Bussissa ennen Suomen rajaa koppalakit tarkistavat turistien passit kuusi kertaa. Menomatkan ystävällinen kuskipari on vaihtunut närästysvaivaisen näköisiin neuvostoajan miehiin, joita Hannakaan ei saa edes hymyilemään.