1.7 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Värikäs ja viihtyisä hammashoitola avattiin Alajärvellä

Alajärven uudessa hammashoitolassa vietettiin avajaisia torstaina. Viihtyisät ja värikkäät tilat ovat palvelleet hoitolan asiakkaita jo muutaman viikon ajan.

Hoitohuoneet ovat saaneet seinilleen Motoo Amemorin valokuvista tehdyt kuvatapetit. Katossa olevia labyrinttejä voi miettiä saadakseen ajatukset pois hammashoidosta.

Peruspalvelujohtaja Tanja Penninkangas kertoi, että hammashoitola ei ole ennen toiminut sille rakennetuissa tiloissa. Hammashoitola siirtyi aikanaan nykyisistä eläinlääkärin tiloista terveyskeskuksen huoltokäytävälle, jossa vierähtikin 20 vuotta.

MAINOS

Siinä vaadittiin henkilökunnalta joustoa ja kekseliäisyyttä. Tänä aikana hoitolassa on henkilökunta työskennellyt niin kaupungin kuin ulkoistettuina eri palveluntuottajien työntekijöinä. Tänä vuonna henkilökunta saatiin kokonaan kaupungin työntekijöiksi, mikä tuo Penninkankaan mukaan toimintaan ja toimintamalleihin yhtenäisyyttä.

Uudet tilat lisäävätkin työhyvinvointia, mutta parantavat myös asiakkaan käyntikokemusta. -Hammashoito on saanut hyvää palautetta lehtien palstoilla, Penninkangas kertoo. Sote-uudistuksen siirtyessä vuodella eteenpäin onkin hänestä tärkeää, että lähipalvelut säilyvät.

Tiloista kiitosta saivat Alajärven kaupunki, tekninen toimi, kaupungin luottamushenkilöt sekä rakentamisessa mukana olleet suunnittelijat ja urakoitsijat. Myös henkilökunnalla on ollut suuri rooli projektissa.

Alajärven kaupungin teknisen johtajan Jouni Hännisen mukaan työmaa aloitettiin elokuussa 2016. Työt on tehty säältä suojassa, ja koko rakennus huputettiin töiden ajaksi. Näin varmistettiin, että työt tehdään suojassa sateelta ja voitiin avata rakenteita ilman, että ne kastuivat.

Hammashoitola on palvellut Alajärvellä uusissa tiloissa jo muutaman viikon ajan. Toiminta pyörii tiloissa jo normaalisti.

Pääarkkitehti Jorma Keskikiikonen sanookin, että rakentaminen on tehty erittäin huolella ja valvonnan alaisena, eikä hän usko, että uuden ja vanhan osan liitoskohta tulee aiheuttamaan vesivahinkoa.

6.6.2014 tehdyssä hankesuunnitelmassa on mietitty koko alueen kehittäminen. Hammashoitolarakennuksesta tuli suunnitelmien mukainen, vaikka jotain muutostarpeita tuli matkan varrella mieleen ja suunnitelmia parannettiin ja paikattiin siltä osin. Koska budjetti oli pieni, eikä ollut tarkoitus tehdä mitään monumenttia, käytettiin paljon värejä ja sisääntuloaulaan saatiin väljyyttä.

– Teemana on viihtyisyys. Kun potilas tulee taloon, ei ole valkoista sairaalamiljöötä, Keskikiikonen kertoo. Aula ja sisäänkäynti ovat hänen mukaansa tärkeitä. Sisällä tiloissa huokuu hotellimaisuus, ja alueen rakennusten sisäänkäyntien luo on tarkoitus tehdä portit, jollainen hammashoitolan edestä jo löytyykin. Tiloissa näkyy myös suunnittelussa huomioitu puutarhamaisuus.

Nyt samalla käytävällä toimii kuusi hoitohuonetta, ja yksi huone on vielä tarvittaessa otettavissa käyttöön. Jokaisen hoitohuoneen seinällä on erilainen kuvatapetilla tehty seinä. Ne kuvastavat paikallista maisemaa ja ne on ottanut Motoo Amemori eri puolilta Alajärveä. Suomalainen järvimaisema, joutsenet, pihlajat ja lupiinit varmasti rauhoittavat potilasta.

Hoitohuoneiden katosta löytyy hauskoja yksityiskohtia; potilastuolilla istuessaan voi miettiä miten katossa olevasta labyrintistä pääsee ulos. Kuvatapetit ja labyrintit saattavat hyvinkin viedä asiakkaan huomion pois itse toimenpiteestä. Huonekohtainen jäähdytys puolestaan parantaa työskentelyolosuhteita.

Hammashoitolan pääsuunnittelusta on vastannut Motiivi Oy Jorma Keskikiikonen, LVIA-suunnittelusta LVI-Insinööritoimisto J. Saastamoinen Oy, rakennesuunnittelusta Rammbol Oy Markku Savela ja sähkösuunnittelusta Sähköliike Kalajoki Oy.

Pääurakoitsijana on toiminut Rakennusliike M. Ranta Oy, LV-urakoitsijana ja ilmanvaihtourakoitsijana Rinteen Putki Ky, sähköurakoitsijana Pitkäsen Sähköasennus Oy ja rakennusautomaatiourakoitsijana RAU-Service. Peruskorjausosan kerrosala on 240 m² ja laajennusosan 205 m². Kokonaiskustannus on noin 1,2 miljoonaa euroa.

Jaana Koivukoski

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät