-9.4 C
Alajärvi
torstai 18.4.2024
MAINOS

Unisportin yritysfuusio etenee – Saltexin tekonurmea jalkapallostadioneille Grönlantiin

Suomalaiset liikuntapaikkojen toimittajat Unisport-Saltex ja Kerko Group yhdistyivät vuosi sitten. Nyt integraatio etenee, kun pohjoismaisen markkinajohtajan koko tarjooma keskitetään Unisport-brändin alle.

– Erotumme kilpailijoista kattavalla ratkaisuvalikoimalla ja sillä, että me pystymme toteuttamaan liikuntapaikkoihin myös huoltopalvelut, toimitusjohtaja Mikko Kilpeläinen sanoo.

MAINOS

Unisport on urheilu- ja liikuntapaikkojen toimittajana markkinajohtaja Pohjoismaissa. Sen liikevaihto vuonna 2016 oli noin 125 miljoonaa euroa ja työntekijöitä on noin 300 kahdeksassa maassa. Pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Unisport tavoittelee merkittävää kasvua ja johtavaa asemaa Pohjois-Euroopassa.

– Autamme urheilu- ja liikuntapaikkojen ostajia tekemään oikeat suunnitelmat, pinta- ja kalustevalinnat. Keskeisiä tuotteitamme ovat tekonurmet, liikuntasalien lattiapäällysteet, kiinteät kalusteet ja liikuntavälineet. Meillä on markkinoiden ylivoimaisin tuotevalikoima sisä- ja ulkoliikuntapaikoille.

– Merkittävin erottava tekijämme on se, että pystymme tarjoamaan toteuttamiimme liikuntapaikkoihin myös huoltopalvelut: liikuntapaikka pysyy aina käyttökunnossa ja turvallisena asiantuntevan huollon ja ylläpidon tuloksena, Unisportin toimitusjohtaja Mikko Kilpeläinen kertoo.

Unisportin missiona on aktivoida jokaista lisäämään liikuntaa ja terveyttä elämäänsä, ja sitä kautta parantaa hyvinvointia. – Suomalaiset liikkuvat suosituksiin nähden aivan liian vähän. Tästä kertovat esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastot, Kilpeläinen jatkaa.

– Pienikin määrä liikuntaa hyödyttää paljon eikä koskaan ole myöhäistä aloittaa: Norjan terveysviranomaisten tutkimusten mukaan 55-vuotias saa viisi lisävuotta elinaikaa ja kahdeksan tervettä vuotta lisää päivittäisellä 35 minuutin fyysisellä aktiivisuudella. Houkuttelevat liikuntapaikat ovat yksi keino lisätä lasten ja aikuisten vapaa-ajan liikuntaa, Kilpeläinen kertoo.

Yhdistyminen etenee nyt bränditasolle. Yhteinen brändi on Unisport, jonka alla jatkavat alansa vahvat tuotenimet kuten Saltex, Kerko, Rantzows ja LEG.

– Unisport on täydellinen nimi meille. Se kertoo toimialamme ja sen, että olemme yhdessä enemmän asiakkaalle. Liikuntaan pitää investoida kansallisella tasolla, ja se on investoimista kansalaisten hyvinvointiin, Kilpeläinen kommentoi yhteistä brändinimeä.

Tekonurmea jalkapallokentille Grönlantiin

Unisport-brändin muodostavilla yhtiöillä on vahva ja pitkä historia: Unisport on toiminut Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa lähes 25 vuotta, Kerko on jokaiselle suomalaiselle koulun liikuntasalista tuttu, yli satavuotias yhtiö ja Saltexin tekonurmia ja tekstiilejä on valmistettu Alajärvellä vuodesta 1991.

– Jatkossakin markkinoimme Saltexin tekonurmia myös Saltex -nimellä, koska se on erittäin tunnettu merkki Pohjoismaissa ja laajemminkin, Kilpeläinen sanoo ja toteaa alajärveläisen Saltexin tekonurmien olevan Unisportin merkittävimpiä tuotteita.

– Saltex on myös vahvistuva yksikkömme, olemme esimerkiksi tehneet Alajärvellä logistisia muutoksia, jotta lisääntyvä rekkaliikenne voitaisiin hoitaa turvallisesti.

– Myynti on kasvussa, eli työ Alajärvellä on lisääntymässä. Viime viikolla teimme juuri kaupat muutamasta ensi vuonna toteutettavasta jalkapallokentästä Grönlantiin, Kilpeläinen kertoo.

Vaikka Alajärven tekonurmia on mennyt moniin eksoottisiinkin maihin Kolumbiasta alkaen, niin päämarkkinat Saltexin tuotteilla ovat Suomessa ja muissa Pohjoismaissa sekä Iso-Britanniassa ja Manner-Euroopassa.


Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät