On aika arvostaa ruokaa

Mainos[adrotate banner="3"]

Tällä viikolla 11.-17-9.2017 vietetään jälleen valtakunnallista Hävikkiviikkoa. Ruokahävikin vähentämiseen tähtäävää teemaviikkoa vietetään jo viidennen kerran.

Hävikkiviikko kasvaa ilmiönä vuosi vuodelta ja tänä vuonna kampanja jalkautetaan ympäri Suomea jo yli 200 yhteistyökumppanin voimin. Uusia yhteistyökumppaneita otetaan mukaan koko kampanjan ajan. Hävikkiviikon järjestäjänä toimii Kuluttaja-lehti.

MAINOS

Ruokahävikki on edelleen merkittävä globaali ongelma.

On arvioitu, että kaikkiaan  maailman ruoasta 25-30 prosenttia päätyy roskiin. Osa ruoasta jää maahan, osa matkalle, osa myymättä kauppaan tai ravintolaan.

Kuusi prosenttia ostetusta ruoasta päätyy syömäkelpoisena roskiin, samoin joka kymmenen vihannes tai hedelmä. Jokainen meistä heittää vuodessa ruokaa roskiin keskimäärin 20-25 kiloa, noin 130 euron arvosta.

Ruoka on liian hyvää hukattavaksi.

Hävikkiviikon kantavana teemana vuonna 2017 ovat kuluttajien asenteet ruokahävikkiä kohtaan. – Haluamme kampanjoimalla lisätä ruoan arvostusta ja tätä kautta vaikuttaa syntyvän hävikin määrään ruokaketjun kaikissa portaissa, erityisesti kuluttajien osalta, Kuluttaja-lehden toimitusjohtaja Mika Kesseli kertoo.

– Arvostamalla ruokaa arvostat raaka-aineen lisäksi samalla myös koko ruokaketjun toimijoiden työtä, valmistettiinpa ateria sitten kotona tai ammattilaisen toimesta, Kesseli jatkaa.

Ruokahävikkiä vastaan ei tarvitse taistella otsa hiessä. Hävikkiviikon tarjoama ratkaisu ruokahävikin vähentämiseen löytyy pienistä arkipäiväisistä asioista.

Jo pienillä muutoksilla omassa toiminnassa voi saada vuodessa merkittävän määrän hävikkiä vähennettyä ja mikäli pieniä muutoksia tekee suuri joukko kuluttajia, on vaikutus valtava. Vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen löytyy Hävikkiviikon verkkosivuilta www.havikkiviikko.fi.

Edellinen artikkeliYrittäjän päivänä kohdattiin kuntalaisia
Seuraava artikkeliArpaisten harjuilla patikoidaan lauantaina