Kyyjärven kunnanhallitus kokoontui kokoustamaan Kauppakeskus Paletin kokoushuoneeseen. Virallisen kokouksen jälkeen järjestettiin kunnanhallituksen ja Kauppakeskus Paletin yrittäjien yhteistapaaminen.

Kyyjärvellä ylimaakunnallisia yhteistyösuunnitelmia

Kyyjärven kunnanhallitus kokoontui kokoustamaan poikkeuksellisesti Kauppakeskus Paletin kokoushuoneeseen.

Tämä siksi, että virallisen kokouksen jälkeen järjestettiin kunnanhallituksen ja Kauppakeskus Paletin yrittäjien yhteistapaaminen, jossa yhdessä mietittiin yhteistyökuvioita ja kehittämistarpeita.

Varsinaisina kokousasioina annettiin mm. kattava lausunto Äänekosken koulutuskuntayhtymän toimintasuunnitelmasta.

Kyyjärven kunnan näkemys ja toive on, että myös Kyyjärven kaltaiseen pieneen kuntaan voitaisiin järjestää nuorille toisen asteen ammatillista koulutusta siten, että siihen osallistuminen ei edellytä viikkoasumista koulutuspaikkakunnalla.

Tätä toivetta tukee kunnassa vallitseva työvoimapula ja osaamisen varmistamishuoli tulevaisuudessa.

Oman koulutuskuntayhtymän lisäksi kunta onkin heittänyt verkkoja naapurimaakuntien rajanaapureihin koulutuksellisen yhteistyön käynnistämiseksi.

Konkreettinen ensiaskel otetaan tämän viikon perjantaina, kun Lappajärven, Vimpelin, Perhon ja Kyyjärven kunnanjohtajat yhdessä em. kuntien elinkeinotoiminnan kehittämisestä vastaavien henkilöiden kanssa kokoontuvat Kyyjärvelle pohtimaan konkreettisia yhteistyökuvioita koulutustoiminnassa.

Tavoitteena on saada aikaiseksi hanke, jossa mukana olisivat mainittujen kuntien lisäksi koulutuskuntayhtymät kolmesta maakunnasta ja ennen kaikkea alueen yritykset.

Uusi ammatillisen koulutuksen reformi antaa uusia mahdollisuuksia oppilaitosten ja yritysten väliseen yhteistyöhön, ja sitä on nyt tarkoitus tässä hankkeen suunnittelutyössä ja toteutuksessa hyödyntää.