Anna Tuomola aloitti junioripäällikkönä

Anna Tuomola aloitti lokakuun alussa alueemme neljän seuran junioripäällikkönä. Yhteistyöseurat ovat Alajärven Ankkurit, Alavuden Peli-Veikot, Kuortaneen Kunto ja Soinin Sisu.

24-vuotias Anna Tuomola on kotoisin Satakunnasta Säkylästä. Viimeiset viisi vuotta ovat kuluneet Jyväskylän Yliopiston penkillä, jossa Anna on opiskelut liikuntatieteellisessä tiedekunnassa liikunnan yhteiskuntatieteitä.

MAINOS

Tukea Annan palkkaukseen seurat ovat saaneet Opetus- ja kulttuuriministeriöltä seuratuen muodossa, sekä Pesäpalloliitolta, jonka tuki on junioripäällikön palkkaukseen. Lopuista kuluista huolehtivat yhteistyöseurat erisuuruisilla vastuuosuuksillaan.

Annan oma lajitausta on vahvasti lentopallopainotteinen. Hän pelasi juniorivuotensa Säkylän Urheilijoissa, mutta viimeiset kuusi vuotta ovat menneet lentopallon valmennushommissa ensin Säkylässä ja sittemmin JyväsLentiksessä.

Valmentamisen ohella myös muu seuratyö on tullut tutuksi, sillä hän on toiminut JyväsLentiksen hallituksessa neljän vuoden ajan sekä työskennellyt Rauman Feralla kahtena kesänä.

Anna kuvailee itse itseään länsimurteella taukoamatta höpöttäväksi junioriurheilun faniksi ja puolestapuhujaksi.

Mitkä ovat vahvuutesi tässä työssä? – Opintojen kautta hankittu teoreettinen tieto suomalaisesta urheilukentästä yhdistettynä monipuoliseen käytännön kokemukseen urheiluseuratyön parissa tarjoaa erinomaisen pohjan junioripäällikön työlle.

– Suurimpana vahvuutenani pidän kuitenkin valtavaa intoani ja haluani päästä parantamaan lasten ja nuorten liikuntamahdollisuuksia auttamalla kehittämään laadukasta urheiluseuratoimintaa.

Mitkä ovat suurimmat haasteet alueen seuroilla? – Riittävä pelaajien sekä valmentajien määrä on varmasti yksi merkittävä haaste.

– Pystyäksemme tarjoamaan kaikenikäisille sopivat joukkueet, tulee alueen seurojen laajentaa yhteistyötä. Onneksi työni neljän seuran yhteisenä junioripäällikkönä tarjoaa hienon mahdollisuuden tähän.

Miten työpäiväsi tulee jakautumaan? – Tähän lienee mahdotonta vastata mitään yhtä selkeää vastausta, sillä työnkuva on hyvin monipuolinen ja vaihtelee ympäri vuoden.

– Ison osan ajasta minut löytää varmasti Ankkureiden toimistolta, mutta työhön kuuluu myös esim. kouluvierailuja, pesiskoulun ohjaamisia ja valmentajien tapaamisia.

Exit mobile version