Vetelin Patanassa vanhalla kyläkaupalla on elämää, sillä viikonloppuna paikalla on mahdollisuus päästä tutustumaan taidenäyttelyyn.

Taidenäyttely Patanassa

Vetelin Patanassa vanhalla kyläkaupalla on jälleen elämää, kun tulevana viikonloppuna paikalla on mahdollisuus päästä tutustumaan taidenäyttelyyn.

Kirsti Taipale-Koukkulan maalaukset sekä Heikki Holtin valokuvat sopivat hyvin samaan näyttelyyn.

Viikonlopun taidenäyttely on avoinna lauantaina ja sunnuntaina 14.-15. lokakuuta kello 12-18 molempina päivinä. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita vierailemaan paikalla.

Esillä näyttelyssä on taitelija Kirsti Taipale-Koukkulan maalauksia ja keramiikkaa sekä Heikki Holtin valokuvia aiheena ”Suomi Jaa”.

Molemmat taiteilijat ovat alkuperäisiä Patanan asukkaita.

Kirsti Taipale-Koukkulan teemana näyttelyssä on siirtolaisuus. – Olen itse palannut takaisin kotiseudulleni ja myös Alaskassa asuvat sukulaiset ovat vaikuttaneet näyttelyn teemaan, Kirsti kertoo. – Savitöissä olen ajatellut menneitä sukupolvia.

Valokuvaaja Heikki Holtti on niin ikään alkuperäinen Patanan asukas. Hän on suorittanut Limingan Taidekoulun Valokuvauslinjan. Siellä miehen luovuus puhkesi kukkaan. Valokuvissa on kuvattu omaa kylää sekä vanhaa että nykytaidetta.

Kirstin ja Heikin yhteinen taidenäyttely järjestetään nyt jo neljättä kertaa.