Syksyinen hyvän tahdon ele – hiljennä kuralätäköihin

Mainos[adrotate banner="3"]

Syksyiset sateet tuovat taas lammikoita teiden varsille. Liikenneturva muistuttaa, että liikenteessä on syytä huomioida muut tienkäyttäjät ja välttää roiskuttamasta kuravettä jalankulkijoiden tai pyöräilijöiden päälle. Valppaana on oltava myös vesiliirron varalta.

Suomalaiseen syksyyn kuuluvat runsaat sateet, eikä tämäkään kerta näyttäisi tekevän poikkeusta. Monin paikoin vesi lammikoituu teiden varsille, mikä asettaa polkupyöräilijät ja jalankulkijat kastumisvaaraan.

MAINOS

– Liikenteessä toisten huomioiminen on pieniä tekoja. Kurakeleillä ravan roiskumista ei aina voi täysin estää, mutta oman nopeuden valinnalla pystyy pitämään kävelijät ja fillarilla kulkevat kuivina. Se on paitsi toiset huomioon ottavaa myös lain velvoittamaa, muistuttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Mari Voutilainen.

Lain mukaan ajoneuvon kuljettajan on sovitettava ajoneuvonsa nopeus sellaiseksi, etteivät muut tienkäyttäjät joudu kohtuuttomasti lian tai soran roiskumiselle alttiiksi.

– Autoilijan on valittava ajolinja ja nopeus siten, ettei roiskuta kuraa muiden päälle. Lätäkönhän voi mahdollisuuksien mukaan myös kiertää – toki muuta liikennettä vaarantamatta”, Voutilainen lisää.

Liikenneturvan keväällä toteuttamassa kyselyssä* neljä viidestä vastaajasta raportoi, että ajaa usein tai ainakin melko usein niin, ettei roiskuttaisi kuraa jalankulkijoiden tai pyöräilijöiden päälle. Toisaalta seitsemän prosenttia vastaajista kertoi, ettei koskaan välitä, roiskuuko rapa vai ei.

– Toisten huomioiminen tällä tavoin on siis valtaosalla suomalaisista hyvin hallussa – ainakin
teoriassa. Silti useimmat lienevät tänäkin syksynä kuulleet tuttavapiirissään, kuinka joku kastui jalkakäytävällä. Pienet hyvän tahdon eleet tuovat hyvän mielen molemmille osapuolille, Voutilainen sanoo.

Edellinen artikkeliJussi Haapakoski Lapuan Virkiään
Seuraava artikkeliLennun Tupa avasi ovensa Lehtimäellä