-5.8 C
Alajärvi
tiistai 16.4.2024
MAINOS

Kyyjärven ja Kannonkosken päättäjät tutustuivat Ruotsissa ”Gnosjön henkeen”

Leader Viisari ry:n Visiitti-teemahanke yhdessä osallistujien omavastuuosuuksien kanssa mahdollisti Kyyjärven ja Kannonkosken kuntien edustajien tutustumismatkan Ruotsin Smålandissa sijaitsevaan Gnosjön alueeseen.

Ajatus tutustumisvierailusta sai alkunsa keväällä, kun Kyyjärvi ja Kannonkoski päättivät käynnistää yhteistyön elinkeinoelämän kehittämisessä palkkaamalla yhteisen elinkeinokoordinaattorin.

MAINOS

Vierailun kohteena ollut alue on tullut tunnetuksi yrittäjähenkisyydestään sekä siitä, että siellä on jo pitkät perinteet yritysten välisestä yhteistyöstä. Sen tuloksena alueelle on syntynyt yritysverkosto, joiden toiminta on valtaosin alihankintaa tai toisten alueella toimivien yritysten tuotantoa täydentävää.

Metallituotetehdas kaiken alku

Vierailu käynnistyi tutustumalla teollisuusmuseoon, joka avasi tiloissa 100 vuoden ajan toiminutta J E Hyltensin metallituotetehtaan historiaa.

Hyltens -museota sisältä.

Tehdas oli toimintansa aikana erikoistunut erilaisiin valamalla tehtyihin tuotteisiin ja muottivaraston hyllyillä oli kaikkiaan 11200 erilaista puumuottia. Museon teki eläväksi se, että vieraiden oli mahdollista seurata tarkkaa metalliosien työstöä vuosisadan alkupuolella itserakennetuilla koneilla.

Museon esittelijä avasi vieraille jo Gnosö-hengen käsitettä ja juuria. Hänen mukaansa yhteistoiminnalla on juurensa nimenomaan J E Hyltensin tehtaassa. Siellä nimittäin jo 1800 -luvulla otettiin käyttöön toimintamalli, että mikäli jokin tuote ei sopinut tehtaan tuotantoon tila tai muiden vaatimusten johdosta, annettiin kyseisen tuotteen valmistus jollekin tehtaan työntekijälle alihankintana.

Hyltensin toiminnan seurauksena muodostui kaikkiaan n. 70 metallialan yritystä, joiden syntysija oli Hyltensin tehtaassa. Yritykset eivät kilpailleet keskenään vaan täydensivät toisiaan varmistaen, että isotkin tilaukset uskallettiin ottaa vastaan.

Museon yhteyteen olivat paikalliset yrittäjät yhdessä kunnan kanssa rakentaneet tuotantohallin, jossa oli mahdollista tutustua erilaisten metallilankojen jalostamiseen erilaisiksi tuotteiksi.

Innokkaiden talkoolaisten kunnostamat erikoiskoneet sylkivät kidoistaan paperiliittimiä, nauloja, sokkia ja yhdellä työasemalla työstettiin jopa sänkyjen jousituksia.

Miljoonainvestoinnit entiselle teollisuusalueelle

Ryhmä vieraili myös ranta-alueella, jossa oli 1980-luvun alkupuolelle toiminut pylväskyllästämö. Toiminnan loputtua oli maaperä raakapuhdistettu kunnan toimesta ja sen jälkeen tontin oli hankkinut omistukseensa nyt alueella toimiva yrittäjä.

Hyltensin aluetta ulkoa.

Hän oli jatkanut maaperän puhdistusta ja tehnyt alueelle mittavia maansiirtotöitä. Alueelle on tarkoitus rakentaa 18 asuntoa käsittävä asuntoalue, jossa erityistä huomiota maiseman lisäksi kiinnitetään turvallisuuteen ja rauhaan.

Erikoiseksi alueen toiminnan tekee se, että siellä kaikki infraan liittyvät toiminnot kuten pihojen hoito kilpailutetaan grynderin toimesta ja näin saadaan säästöjä.

Myös energiahuolto hoidetaan keskitetysti, jolloin asumiskustannukset saadaan kohtuullistettua. Rakennustöiden on määrä käynnistyä jo tälle syksylle ja alue valmistunee vuonna 2020.

Paikallisuus ja yhteishenki tunnusomaista

Viimeisenä vierailupäivänä jalkauduttiin muutamaan yritykseen. Kaikissa kohteissa oli tunnusomaista paikallisuus ja yhteen hiileen puhaltaminen.

Kartonkipakkauksia ja trukkilavojen välipahvia valmistavan yrityksen toimintasäde oli 70 kilometriä. Työntekijöitä oli 14 ja liikevaihto 6 miljoonaa euroa. Yritys työllisti naapuritontilla olevan kuljetusyrityksen kalustosta 6-8 autoa viikossa.

Teollisuuden konehalleihin turva-aitauksia rakentava yritys oli kasvun myötä poikinut Hyltensin tavoin kaksi muuta yritystä, ja he yhdessä hallitsevat tällä hetkellä n. viidenneksen koko maailman markkinoista kyseisellä tuotantoalalla.

Vierailun päätyttyä voitiin kotimatkalla todeta, että erityisesti Ruotsissa laajasti tunnettu käsite ”Gnosjö-andan” eli Gnosjön henki ei ole pelkkä myytti, vaan totisinta totta.

Yrittäjien yhteishenki ja paikallinen ajattelu oli jokaisessa yrityksessä merkillepantavaa. Alueella oli erittäin pitkät perinteet ja vahva näkemys siitä, että yhdessä toimimalla on saavutettavissa hyviä tuloksia.

Työttömyys alueella oli tällä hetkellä n. 5 prosenttia ja alimmillaan se oli ollut yhden pinnassa. Vierailijat olivat yhtä mieltä siitä, että kyseiset prosentit ovat osoitus yhteistyön kannattavuudesta ja voimasta.

Gnosjön neljän kunnan alueen elinkeinoelämän toimintaan pääsee tutustumaan sivuilla http://www.bgrab.se/

Toimenpiteitä tulevaisuuteen

Kotimatkalla käytiin aktiivista keskustelua tutustumismatkan annista ja todettiin sen olleen erittäin hyvän. Osallistujat olivat yksimielisiä siitä, että voidaksemme saada edes hieman tuota Gnosjön-henkeä Kyyjärven ja Kannonkosken alueelle, tulee lähteä siitä, että tiedostamme sen, mitä meillä näiden kahden kunnan alueella on?

Ensimmäisenä konkreettisena toimenpiteenä sovittiin käynnistettävän kuntien välinen vierailuohjelma, joka toteutetaan ennen vuoden vaihdetta. Jo marraskuun aikana on tarkoitus järjestää Kyyjärveltä yrittäjille ja päättäjille suunnattu tutustumismatka Kannonkoskelle.

Vastavuoroisesti kannonkoskiset suuntaavat Kyyjärvelle joulukuussa. Myös yhteisen kaikille kuntien yrittäjille suunnatun Suomi 100-juhlien pitämisestä marraskuussa on jo päätetty.

Kovasti kannatusta sai myös kuntien elinkeinoelämän yhteisesiintyminen netissä esimerkiksi yhteisillä kotisivuilla. Myös muita viritelmiä ja ideoita yhteistyön jalostamisesta yhteistoiminnaksi syntyi tämän tuloksekkaan matkan ansiosta.

 

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät