-0.9 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Kranssit onnistuivat Vimpelissä

Pajunoksat, oljet, havut, heinät, sammaleet, katajanoksat, mustikanvarvut, kävyt, kuivatut kukat ja pihlajanmarjat olivat pääosissa, kun Vimpelin Marttojen marttaillassa askarreltiin luonnonmateriaaleista.

Tanja Kosken opastuksella ja vinkeillä loihdittiin persoonallisia kransseja.

Osallistujille mieluinen iltapuhde oli kranssi, joita syntyi sekä pieniä että vähän isompiakin. Puutarhurin koulutuksen saanut ja kukkakauppiaanakin työskennellyt alajärveläinen Tanja Koski kannusti, että vain mielikuvitus on rajana.

MAINOS

Kranssin pohjana käytettiin pajua. Myös koivu käy pohjamateriaaliksi.

–Nuori, noin vuoden vanha paju on taipuisaa, huomioi Koski.

Pajuista kehälle taivutellun pyöreän pohjan ympärille laitettiin heinää, olkia, sammalta ja esimerkiksi mustikanvarpuja. Kranssin ympärille kieputettiin rautalankaa, jotta kranssi pysyi koossa ja olkia saatiin siistimmiksi.

Kranssin tekeminen on luovaa, mutta rauhoittavaa puuhaa.

–Kranssin voi päällystää paksulla kangasnauhalla tai vaikka ulkovaloilla, vinkkaa Koski.

Niksejä jaossa

Kosken tärkeimpiin nikseihin kuului langoitus. Hän havainnollisti sitä kuivuneen angervonkukan avulla.

Langoituksen avulla kukan tai muun koristeen voi tökätä kranssiin kiinni. Toinen tärkeä vinkki liittyy myös rautalankaan: vankku eli ripustuslenkki. Sen voi tehdä joko työn alkuvaiheessa tai loppuvaiheessa.
Kranssien askartelu on Tanja Kosken mukaan ekologista.

–Kranssin voi purkaa ja laittaa rautalangat metallikierrätykseen.

Kranssin luonnonmateriaalit kannattaisi hakea ennen lumentuloa. Kävyt, heinät ja muu materiaali säilytetään muovipusseissa viileässä, valolta suojatussa paikassa.

–Omalta tontilta voi vapaasti ottaa sammalta ja muuta materiaalia. Maanomistajan lupa täytyy olla kranssissa käytettävän materiaalin keräämiseen.

Vimpeliläinen Anna Savola otti ensin tehtäväkseen ison kranssin, mutta vaihtoi pienempään. Materiaalina hän käytti pajua, mustikanvarpuja, ohotanmarunaa ja pihlajanmarjoja.

–Kranssin tekeminen ei ollut vaikeaa, kun saa tekniikan tai niksejä, ettei tarvitse monta kertaa erehtyä. Minulla on kotona Ikean muovinen havukranssi. Ehkä se lentää muovinkeräykseen, Savola naurahtaa.

Hän miettii myös, että kransseja voisi tehdä joululahjoiksi.

Virpi Poikelin

 

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät