Kultaisen iän kerholle esiintynyt Esa Rentola käy välillä lausumassa runoja myös Vimpelin ulkopuolella. Näytelmäroolinkin hän voisi pitkästä aikaa ottaa, jos se tuntuisi omalta.

Esa Rentola eläytyi hetken Eskon rooliin

Pitkän linjan vimpeliläinen näyttelijä Esa Rentola ilahdutti Vimpelissä Kultaisen iän kerhoa lausumalla muutaman runon. Hän esitti myös katkelman Aleksis Kiven Nummisuutarien Eskon roolista.

– Eskosta tulee Kreeta ja Kreetasta Esko. Sanokoot, sitten vaikka Esko-Kreetaksi tai Kreeta -Eskoksi!, Rentola hekumoi.

Rentolan ensiesiintyminen Nummisuutarien Eskona oli Ruotsissa nelisenkymmentä vuotta sitten, 28-vuotiaana.

– Joka miehen pitäisi saada vetää Esko rooli. Sen roolin voi tehdä täysillä, ei yhtään tarvitse jarrutella, Rentola tietää.

Myös miehen runonlausuntaharrastus sai alkunsa jo silloin, kun perhe asui Ruotsissa vuosina 1975 – 1981.
– Saivat houkuteltua 25-vuotiaan pojan mukaan.

Viime vuosina hän on harrastanut enimmäkseen lausuntaa: mm. Eino Leinoa, Aleksis Kiveä, Lauri Pohjanpäätä. Vimpeliläisten lisäksi vakioyleisöä ovat olleet Kauhavan ja Perhon eläkeläiset.

Rentolan ohjelmistossa on myös 20 minuutin mittainen monologi, Kaisu Pato-Ojan kirjoittama Pielisen balladi.

– Se on vaativa esitys. Vanha pariskunta menee saunaan ja kuolee häkään, ja valtavaa omaisuutta aletaan jakaa, Rentola kertoo.

Takavuosina Esa Rentola oli tuttu näky Vimpelin nuorisoseuran näytelmissä. Viimeksi hän on on näytellyt vuonna 2011 Halkosaaren kesäteatterin Votkaturisteissa.

– Esitin rääväsuista, oikein kovaa porvaria. Lappajärveläinen vastanäyttelijä Seppo Sallinen taas oli ankara kommunisti, melkein käsirysy siinä tuli, Rentola nauraa.

Hän toteaa, ettei ole vielä näyttelemisestä luopunut. Jos löytyy sopiva rooli, joka kiinnostaa, homma onnistuu.

– Mutta ei se tässä iässä mene enää niin, että väkisin alkaisi puristamaan ja opettelemaan roolia.

Anne Savela