-0.3 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Alajärven terveyskeskuksen laajennusosa käyttöön jo maaliskuussa

Alajärven terveyskeskuksella on käynyt kova kuhina jo pitkään, kun laajennukset ja saneeraukset ovat hyvässä vauhdissa.

Ensimmäisenä käyttöön saatiin elokuun alussa uusi hammashoitola, jossa hammashuoltoa toteutetaan nykyään omana toimintana. Hoidon ja hoivan palvelujohtaja Marita Ylilahti kertoo, että hammashoito sujuu näin toteutettuna hyvin ja kustannustehokkaasti.

MAINOS

Talouspäällikkö Erna Hilli Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksesta kertoo, että remontti käynnistettiin nimenomaan uudisosilla, joita hammashoitolan lisäksi on C laajennusosa entisen päivystyksen paikalle. Laajennusosaan tulee alakertaan tilat työterveyshuollolle ja yläkertaan akuuttivastaanotolle.

Rakentaminen sujuu niin hyvin, että laajennusosa on tarkoitus ottaa käyttöön maaliskuun alussa.
Vanhan terveyskeskusrakennuksen osalta edessä on mm. ilmastoinnin uudistaminen koko rakennukseen. Vanhoja tiloja saneerataan eri tavoin niin, että tilat saadaan järkevämmiksi ja tarvittavia vastaanottohuoneita lisää.

Vanhan hammashuollon käytävään remontoidaan parhaillaan hallinnon tiloja ja akuuttiosastolla vanhoihin neljän hengen huoneisiin rakennetaan vessat ja samalla huoneet muuttuvat kahden ja yhdenhengen huoneiksi.

Remontin painopisteen siirtyessä vanhoihin tiloihin työn tekeminen myös hidastuu, koska kaikki toiminnot hoidetaan myös töiden aikana. Remonttia pyritään toteuttamaan niin, että asiakkaille olisi siitä mahdollisimman vähän harmia, mutta on selvää että välillä jokin paikka tulee vaihtumaan.

Kun remontti on saatu päätökseen, tarjoaa nykyaikaisemmat ja järkevämmät tilat ja työskentelyolosuhteet asiakkaille parempaa palvelua, mahdolliset hankaluudet ovat vain väliaikaisia.

– Lääkäritilanne on meillä nyt melko hyvä ja kiirevastaanotto palvelee iltaisin aina kello 20 saakka sekä viikonloppuinakin, kertoo Ylilahti. Kiirevastaanoton hoitaa Attendo, joten terveyskeskuksen omat lääkärit voivat keskittyä mm. kiireettömiin vastaanottoihin.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät