-7.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Palotorin esiintymislava vihittiin käyttöön jouluavajaisissa

Kirsti Kivelä tapasi joulupukin.

Joululaulut raikasivat Palotorilla, kun väki kerääntyi Alajärven joulunavaukseen uuden esiintymislavan eteen.

Kaupunkikeskustan investointihankkeena toteutettu esiintymislava vihittiin nyt käyttöön ja se palvelikin jouluavajaisia erinomaisesti.

MAINOS

Lavan vihki käyttöön rahoittajan, eli Aisaparin toiminnanjohtaja Mervi Niemi-Huhdanpää.

Hän kehui Alajärven kaupungin kehittymistä ja oli ilahtunut siitä, että kehittämishankkeet eivät jää taustalle vaan myös toteutuvat.

– Alajärven keskustassa tehdyt toimenpiteet lisäävät paikkakunnan vetovoimaisuutta ja vahvistavat kaupunkia niin vieraille kuin asuinpaikkakuntanakin, hän totesi.

– Aisaparilla on ollut ilo olla mukana tässä Palotori-projektissa rahoittajana.

Alajärvelle on saatu uusia jouluvaloja.

-Rahoituksella toteutettu esiintymislavan rakentaminen ja äänentoiston toteutus tänne ydinkeskustan alueelle mahdollistaa myös uusien sisällöntuottajien saamisen mukaan toimintaan.

Esiintymislava on tietenkin esiintymistä varten ja se toimii myös tapahtumien järjestämispaikkana niin kesä- kuin talviaikanakin.

– Toivoisin, että tästä muodostuu myös kohtaamispaikka tai maamerkki, johon on helppo opastaa ihmisiä ja josta toivottavasti löytyy myös opasteet muihin käyntikohteisiin täällä Alajärven alueella, Niemi-Huhdanpää esitti.

Hän toivoi myös, että perinteinen toritoiminta saa esiintymislavan myötä uusia ulottuvuuksia ja esiintymislava tulisi eri toimijoiden runsaaseen käyttöön.

Joulunavauspuheen piti kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Palmu. Esiintymislava keräsi kehuja myös häneltä, ja Palmu totesikin torialueen saavan sen rakentamisen myötä arvoisensa kruunun.

Sara ja Laura Vuorela tekivät joulun piparit.

– Kaupungin keskustan alueelle saadaan uusi vetovoimatekijä.

Palmu esitti toivomuksen, että alajärveläiset käyttäisivät paikkakunnan kauppojen, torimyyjien ja muiden liikkeiden palveluita joululahjojen hankinnassa.

– Se, että käytämme oman paikkakuntamme palveluita mahdollistaa sen, että palvelut säilyvät lähellä ja kehittyvät Alajärvellä jatkossakin, hän perusteli toivettaan.

Joulunavauspäivänä olikin erinomainen mahdollisuus toimia joulupukin apulaisena, kun Alajärvellekin rantautunut Black Friday houkutteli ostajia liikkeisiin hurjilla tarjouksillaan ja pidennetyillä aukioloajoillaan. Väkeä olikin runsaasti liikkeellä niin Palotorilla kuin muuallakin keskusta-alueella.

Esiintymislavan puuosat on toteutettu hoiskolaisesta CLT:stä. Ketkä olivatkaan sopineet paremmin sille esiintymään tonttuasuissaan kuin Hoiskon koulun oppilaat, jotka hurmasivat kolmella esityksellään yleisön.

Sari Palmu kehotti käyttämään oman paikkakunnan palveluita.

Lavalla nähtiin myös Tanssikoulu Wimman esityksiä sekä tietenkin joulupukki, joka sytytti keskustan uudet jouluvalot.

Lapsille oli järjestetty toimintaa Nuorisovintillä, jossa oli kuusentunnistuskilpailu, tonttukoulu, kirjepalvelu joulupukille meneviä lahjatoiveita varten sekä piparien leivontaa.

Nuorisovintissä oli mahtava jouluinen tunnelma, ja joulupukki ehti vierailla sielläkin tervehtimässä lapsia.

Jaana Koivukoski

Joulupukki sai oikeutetusti sytyttää kaupungin uudet jouluvalot. Henna Pitkäkangas ja Veikka Välisaari Alajärven nuorisovaltuustosta juonsivat joulunavauksen.

 

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät