Sotaveteraani ja sotainvalidi Eino Takalalle on myönnetty useita eri ansiomerkkejä.

Sodan jälkeen oli jälleenrakentamisen aika

Kun sota loppui, oli Suomeen rakennettava uusia koteja nopeasti. Sotaveteraani ja -invalidi Eino Takala on yksi niistä, joka edesauttoi jälleenrakentamista Alajärvellä. Hän sanoo, että tuntui mukavalta palata sodasta kotiin, mutta kaikki oli kotiseudulla huonossa kunnossa. Myös Karjalasta saapui väkeä, joka piti asuttaa.

Eino Takala vuonna 1944 haavoittuneena Outokummun sotilassairaalassa.

Takala rupesi kirvesmieheksi ja osti sirkkelin. Monessa talossa kotikylässä Möksyssä on hänen tekemää lautaa. Takala aprikoi, että yhä moni näistä taloista on pystyssä. Sodasta palatessa elämä oli kaikilla työntäyteistä.

Takala oli 18-vuotias, kun joutui jatkosotaan. Nyt hän miettii miten elämä olisi mennyt, jos sotaa ei olisi tullut.

-Sota vie alaspäin, varmaan olisi ollut hyvä jos sotaa ei olis tullutkaan, hän pohtii.

Olot sodassa olivat huonot. Vetäytymisen aikana syötiin pelkkää näkkileipää, kun kenttäkeittiötä ei löytynyt.

-Tuli välillä olo, että pääseekö täältä koskaan pois. Kamppeet oli likaisia ja hikisiä, hän muistelee.

Takala määrättiin ensin konepistoolikurssille. Myöhemmin hänet koulutettiin lääkintämieheksi.

Siinä tehtävässä oli mentävä auttamaan toisia olivat olosuhteet mitkä tahansa. Vuonna 1944 toisia auttaessaan hän haavoittui.

-Olin menossa sitomaan haavoittunutta, kun tuli reiteen osuma. Hän sai apua, ja pääsi Outokummun kansakouluun perustettuun sairaalaan toipumaan.

Tämän jälkeen hän joutui vielä ajamaan saksalaisia pois Lapista. Aikaa, jonka hän sodassa vietti, ei tarvitse laskea, vaan hän muistaa kirkkaasti sodassa viettämiensä päivien määrän: kaksi vuotta, 10 kuukautta ja yksi päivä.

Nyt sota ei ole enää mielessä joka arkipäivä. -Mieluummin joka toinen päivä kuin joka päivä, hän sanoo. Mutta aina kun on veteraaneja samassa porukassa, puheet palaavat sota-aikaan.

Sodasta lomalla ollessaan hän tapasi tulevan vaimonsa Ellenin (os. Niskakangas). He saivat viisi lasta, joista kolme Takala on saattanut hautaan. Puoliso nukkui pois toistakymmentä vuotta sitten.

Takalan elämä on ollut työntäyteinen. Rakennustöiden jälkeen hän kulki näyttämässä elokuvia ympäri maata. Myöhemmin hän osti kuorma-auton ja piti kauppaa Möksyssä. Lopulta häntä pyydettiin valtiolle työnjohtajaksi valtatietyömaalle. Hän työskenteli TVH:lla eläkkeelle pääsyyn asti kiertäen ympäri Vaasan piiriä työmaiden perässä.

Takala on hyvässä kunnossa ja pystyy yhä asumaan kotonaan Toukolassa. Hän tuumailee, että päivät ne vaan jotenkin menee. Hän pitää kunnostaan huolta kuntopyöräilemällä, ja aivojumpasta pitää huolen sudokujen ratkominen.

Takalalla on valmiina mielipide Suomen nykytilanteesta Nato-keskustelun pyörteissä. -Kun oltais vaan ihan hiljaa, eikä ruvettais mihinkään Natoon, hän tuumaa. Hän ei usko Venäjän enää hyökkäävän, mutta toivoo Suomen pysyvän hyvissä väleissä naapurin suurvallan kanssa. Hetken hän pohtii Suomen nuorisoa. -En tiedä miten kävis, jos joutuisi nyt sotaan. En tiedä olisivatko yhtä tomeria kuin me olimme.

Takala on kiitollinen siitä miten hyvin veteraaneja Suomessa hoidetaan. Vuodesta 1974 lähtien hän on ollut sotaveteraaniyhdistyksen hallituksen jäsen.

-Oon yrittänyt päästä pois, muttei ole päästetty, hän nauraa. Hän oli mukana perustamassa veteraanien virkistystoimikuntaa, joka järjesti vuosien saatossa yli 200 reissua, mutta hän on muutenkin tunnettu hyväntahtoisuudestaan.

Tänä kesänä valmistui 40 linnunpönttöä, joita hän on luovuttanut hyväntekeväisyyteen yhteensä 140. Melkoinen saavutus näkövammaiselta veteraanilta, joka ensi helmikuussa viettää 95-vuotissyntymäpäiväänsä. Tyttärien kanssa on juhlapäivä jo lyöty lukkoon.

Jaana Koivukoski