Eduskunta lisäsi valtion ensivuoden talousarvioesitykseen useita paikallisia tien parannushankkeita ja jakoi avustuksia usealle kolmannen sektorin toimijalle.
Vimpeliin saatiin vuosi sitten 500000 euroa ja nyt Alajärvelle lähes tuplat, iloitsee kansanedustaja Reijo Hongisto (Sin).
– Olen liikkunut paljon maakunnan teillä, mutta erityisesti kotopuolen tiet ovat tuttuja mutkineen ja kuoppineen. Tien kunto vaikuttaa oleellisesti liikenneturvallisuuteen. Hallitus on tiedostanut tämän ja lähtenyt lupaustensa mukaisesti lyhentämään teiden korjausvelkaa ja näin parantamaan myös liikenneturvallisuutta.
Alajärven keskustan ja Koskenvarren kylän yhdistävällä tiellä on vilkas ajoneuvoliikenne. Pyöräilijät ja jalankulkijat yrittävät puikkelehtia muun liikenteen seassa ja kokemuksesta tiedän, että erityisesti pienille koululaisille matka Koskenvarren kylältä Paavolan ala-asteelle on vaarallinen.
– Ensi vuoden talousarvioon varataan esityksestäni ylimääräisenä rahana 600000 euroa kevyen liikenteen väylän rakentamiseen välille Hirsikangas – Väärämäentie. Väylän valmistuttua on lasten ja myös varttuneempien turvallista liikkua Alajärven keskustan ja Koskenvarren välillä.
Hongistolla on syytä hymyyn, sillä myös hänen toinen aloitteensa sai rahoitusta. Alajärven Koskelan ja Koivumäen kylät yhdistävän Koivumäentien perusparannustöihin varataan 300000 euroa ja rahaa riittänee Karstaperäntien ja Uusikyläntienkin pahimpien kohtien kunnostukseen.
Erityisesti kelirikkoaikoina Koivumäentie on ollut lähes liikennekelvottomassa kunnossa. Pahimpina aikoina autoja on juuttunut keskelle tietä ja on tarvittu traktoreita hinaamaan autot saviliejusta irti.
– Kun alueella on suuria maatalousyhtymiä, pitää teiden olla myös kelirikkoaikoina liikennöitävässä kunnossa, jotta maitoautoilla pääsee esteettä tiloille. Toki myös muilla ajoneuvoilla pitää olla aina esteetön pääsy alueen talouksiin.