-7.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Oletko allerginen joululle?

Jouluna luodaan tunnelmaa koristelemalla koti kynttilöin ja kukin sekä herkutellaan monenlaisilla jouluruoilla. Joillekin nämä tunnelmanluojat tuovat myös harmia, siellä moni on allerginen tai yliherkkä jollekin jouluna yleisesti käytettävälle kukalle, mausteelle tai muulle ruoka-aineelle.

Oireita voi saada yllättävistäkin asioista. Vinkkimme auttavat allergisia nauttimaan joulunpyhistä ilman tukkoisuutta, vuotavaa nenää, vatsaongelmia ja iho-oireita.

MAINOS

Syömme jouluna paljon sellaisia ruokia, joita emme muulloin syö. Samoin koteihin, työpaikoille ja kauppoihin tuodaan jouluna kasveja ja muita koristeita, joiden kanssa emme ole tekemisissä muina vuodenaikoina.

”Jouluallergian” oireet saattavat tulla yllättäen, joten etenkin siitepölyaikaan allergiaoireita saavien on hyvä varautua mahdollisiin oireisiin jo hyvissä ajoin ennen joulunpyhiä, jolloin lääkäriin tai apteekkiin voi olla hankala päästä.

– Jos sairastat allergista nuhaa tai astmaa, on tärkeää, että pidät lääkkeet mukana myös joulun aikaan. Jos tiedät saavasi oireita vaikkapa tuoksuista tai ruoka-aineista, ota allergiseen nuhaan tarkoitettua nenäsuihketta tai antihistamiinia jo ennen esimerkiksi joulujuhlaa tai ostoskierrosta. Lääkityksen aloittaminen ajoissa on tärkeää, neuvoo professori, lastentautien ja lasten allergisten sairauksien erikoislääkäri Erkka Valovirta.

Mikä saa nenän tukkoon ja suun kutiamaan?

Joulun aikaan allergia- ja herkkyysoireiden aiheuttajia on kaikkialla, eikä niitä usein pääse pakoon. Yleisimpiä ovat pähkinät, mantelit, suklaa, joulukuusi sekä tietyt joulukukat, kuten hyasintti.

Myös joulumausteet, kuten kaneli, inkivääri ja kardemumma, aiheuttavat monelle oireita. Mausteallergia itsessään on harvinainen, mutta mausteista aiheutuvat oireet liittyvät yleensä koivu- tai pujoristiallergiaan, jossa elimistö tunnistaa koivun kanssa samanlaisia allergeeneja ja reagoi niihin.

Joulumausteita on muun muassa glögissä, pipareissa, maustekakuissa, suklaissa, joulukahvissa ja -teessä ja likööreissä.

Oireita voivat aiheuttaa myös yllättävät asiat, kuten kostealla ullakolla säilytyksessä olleet, homehtumaan ja pölyyntymään päässeet joulukoristeet, jotka saavat nenän tukkoon ja vuotamaan. Joulukuusi itsessään voi aiheuttaa ärsytysoireita, ja sen mukana kotiin voi kantautua myös homeitiöitä tai siitepölyä.

Runsas kynttilöiden polttaminen, suositut tuoksukynttilät ja jouluvieraiden parfyymit voivat myös laukaista hengitystieoireita, etenkin tukkoisuutta ja allergista nuhaa.

Oireet ovat yleensä lieviä – joskin häiritseviä

Ruoka-aineet aiheuttavat harvoin hengitystieoireita. Yleisimmin ruoka-aineet aiheuttavat melko nopeasti ohi menevää kihelmöintiä tai kutinaa suussa ja huulissa. Suun ja nielun limakalvo voi myös turvota, mutta turvotus on yleensä lievää. Vatsakipua ja muita vatsaoireita voi esiintyä osalla allergisista.

– Lievätkin oireet, kuten kutina ja lievä turvotus, ovat epämiellyttäviä. Ne eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että oireet olisivat kehittymässä vakavammiksi, vaikka oireita saanut voi niitä säikähtääkin. Sietokykyä voidaan lisätä syömällä ruoka-ainetta oireiden sallimissa rajoissa. Allergialääkkeet auttavat myös näihin oireisiin hyvin, Valovirta kertoo.

Allergiasta huolimatta joulusta voi nauttia, kunhan tuntee oman sairautensa.

– Allergisen ei tulisi vältellä jouluruokia tai joulun tapahtumia, vaan nauttia niistä oireidensa sallimissa rajoissa”, Valovirta sanoo. ”Toki vaikean allergisen reaktion eli anafylaksian esimerkiksi pähkinöistä saaneen tulee olla tarkkana ja pitää adrenaliini-injektori aina mukana.

Allergia-, Iho- ja Astmaliiton viisi vinkkiä ”jouluallergisille” ja heidän läheisilleen
Tuoksuherkät voi huomioida käyttämällä parfyymia ja muita hajusteita maltillisesti sekä käyttämällä tuoksutonta hiuslakkaa. Ei arvostella tuoksuherkkiä – herkimmät voivat saada oireita sellaisistakin tuoksuista, joita muut eivät ehkä edes huomaa.

Tuoksukynttilät kannattaa jättää allergiaperheissä hankkimatta. Tavalliset kynttilät eivät aiheuta kohtuudella poltettuina oireita, mutta runsaasta polttamisesta syntyy ilmaan pienhiukkasia, jotka voivat aiheuttaa hengitystieoireita.

Tuoksuvat joulukukat saavat tuoksuherkät niiskuttamaan. Tuoksuttomia vaihtoehtoja kuitenkin löytyy, esimerkiksi joulutähti ja joulukaktus. Tosin joulutähden maitiaisneste voi iholle joutuessaan aiheuttaa esimerkiksi lateksiallergikoille oireita.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät