1.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Omatoimiasiakas pääsee Vimpelin kirjastoon aamusta iltaan

Kun kortti on aktivoitu, kirjastossa voi asioida kello 7 – 21.

Vimpelin omatoimikirjaston avausta juhlittiin leivoskahveilla. Lempipaikassaan kävi myös Seija Viinamäki, jonka uusi Eepos-kortti aktivoitiin saman tien. Nyt hän voi asioida kirjastossa joka päivä kello 7:n ja 21:n välillä.

– Tuntuu tosi kivalta, kun tänne pääsee nyt milloin haluaa. Siinä on varmaan opettelua, että viikonloppuisinkin voi käydä kirjastossa, Lappajärven Itäkylässä asuva Viinamäki jutteli.
Hän lainaa asiakirjallisuutta laidasta laitaan.

MAINOS

– Nyt etsin Kuluttajaliiton julkaisuja. Kuulin tuttavalta, että niistä saa hyviä neuvoja asumiseen ja elämiseen.

Kirjoja tulee luettua kolmisen kappaletta kuukaudessa, ja lisäksi kotiaiheisia naistenlehtiä.

– Vimpelin kirjasto on toimiva, täältä saa mukavasti kaikkea ja kirjat ovat hyvin esillä, Viinamäki kehuu.

Viime aikoina kassiin on päätynyt uusia, jouluaiheisia käsityö- ja leivontakirjoja. Kirjastosihteeri Riitta Alatalo kertoo, että vuodessa hankitaan yli tuhat uutuuskirjaa. Toivomuksiakin pystytään toteuttamaan melko hyvin.

Lastenkirjojen uusimpia.

Turussa asuva, valtio-oppia ja poliittista historiaa opiskeleva Eveliina Joensuu on Vimpelin kirjaston vakioasiakas. Paikassa tulee käytyä noin kerran kuussa kotona vieraillessa.

– Se, että kirjoja voi lainata viikonloppuisinkin, on minulle hyvä juttu.

Joensuu aktivoi korttinsa omatoimikäyttöön ja lainasi samalla kaksi kirjaa: Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla sekä Markku Jokisipilän uutuuden Hitlerin Kopla.

– Markku Jokisipilä on Turun yliopistossa minun alani eli poliittisen historian proffa. Turussa olisin ollut jonossa ehkä kolmaskymmenes, täältä sain kirjan parissa päivässä, Joensuu iloitsi.

Kulunvalvonta ja hälytyssysteemi

Omatoimikirjasto ei vähennä aikaa, jolloin henkilökunta on paikalla. Ovet ovat auki ja virkailijat palvelevat entiseen tapaan maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin kello 12–19 ja keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 10–15. Silloin voi myös käydä aktivoimassa korttinsa ja pyytää neuvomaan omatoimisessa asioinnissa.

Vimpelin kirjastoon hankitaan vuosittain tuhat uutta kirjaa.

Omatoimiaikana ulko-ovi on lukossa ja sisään pääsee näyttämällä kortin viivakoodia kulunvalvontalaitteelle ja näppäilemällä tunnuslukunsa.

– Kortti pitää asettaa riittävän kauas laitteesta niin, että punainen valo muuttuu vihreäksi. Sitten näpytellään oma tunnusluku ja painetaan enter, näyttää kirjastosihteeri Riitta Alatalo.

Omatoimiaikana portaikko on suljettu, joten yläkertaan noustaan hissillä. Koska henkilökuntaa ei ole paikalla, valvontakamerat seuraavat kulkijaa.

Kirjat lainataan automaatilla: korttia käytetään viivakoodinlukijan punaisen rastin kohdalla, tunnusluku näppäillään kosketusnäytölle ja kirjan viivakoodia vilautetaan lukijan alla. Automaatti tulostaa lainauksesta kuitin.

– Palautuksessa ei tarvita kirjastokorttia. Kirjaa vain käytetään viivakoodinlukijassa ja pannaan viereiseen hyllyyn, Alatalo opastaa.

Varttia vailla kirjaston sulkemisaikaa eli kello 20.45 tulee ensimmäinen poistumiskuulutus, joka toistuu pari kertaa. Tilaan jääminen aiheuttaa hälytyksen, josta asiakas joutuu maksamaan sakkoa. Tämä ja muut kirjaston säännöt löytyvät paperista, joka allekirjoitetaan kortin aktivoinnin yhteydessä.

Anne Savela

Omatoimiaikana vain hissi on käytössä.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät