-13 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Ossi Ojala tähtää moottoripyörien jäärata-ajon huipulle

ASMP:tä edustava lehtimäkeläinen Ossi Ojala lähtee tällä kaudella täysillä mukaan moottoripyörien jäärata-ajon SM -osakilpailuihin.

Ossi Ojala ajaa moottoripyörien jäärata-ajossa SM-sarjaa JR250.

Ossin tavoitteena on ajaa kaikki seitsemän osakilpailua ja kokonaiskisassa mitalikin maistuisi varmasti hyvälle, onhan aikaisempi paras sijoitus SM4 jääden vain muutaman pisteen mitalista.

MAINOS

Parhaillaan lajissa on käynnissä treenikausi, sillä jäälle on päässyt ajamaan vasta muutaman viikon ajan.

Kaikkialla Suomessa tilanne ei ole niinkään hyvä kuin meillä, sillä runsas lumentulo ennen järvien kunnollista jäätymistä on hidastanut asiaa.

Ossi ajaa sarjaa JR250, jossa ajetaan joko 250 kuutioisilla nelitahtisilla pyörillä tai maksimissaan 125 kuutioisilla kaksitahtisilla. Ossin alla on 250 kuutioinen Honda. Vakio motocross -pyörään verrattuna jäärata-ajossa käytetty pyörä rakennetaan jäälle sopivaksi, esimerkiksi alusta madalletaan.

Parhaillaan Ossi treenaa jäällä ajoa ja tätä ennen tärkeintä on ollut pitää yllä mahdollisimman hyvää peruskuntoa lenkkeilyn, kesällä maastopyöräilyn ja jumpan avulla.

Ensimmäinen kisa starttaa olosuhteiden salliessa 10. helmikuuta Kyrkösjärvellä. Jos säät sallivat, osakilpailuja on seitsemän. Kaikkia osakilpailuja ei aina ole pystytty ajanmaan, joskus on mestaruudet pitänyt selvittää vain kolmellakin osakilpailulla.

Jäärata-ajossa pyörän kone on todella kovilla, sillä jäällä sillä ajetaan periaatteessa kokoajan ”täysillä”. Kovilla on mieskin, sillä vaikka yksi lähtö kestää maksimissaan kymmenen minuuttia, niin siinä ajassa otetaan kropasta kaikki irti.

Laji on myös varsin näyttävä yleisölle, joten kiinnostuneiden kannattaa suunnata paikan päälle lajiin tutustumaan. Kyrkösjärven lisäksi lähimmät kisat tänä talvena ovat Saarijärvellä ja Orivedellä. Tietoja kisoista löytyy mm. Ossin facebook -sivulta Ossi Ojala #20.

Ossia sponsoroi talven kisoissa Peta Ojala Oy, Hot-Steel Oy, Hiiltek Oy, Lehtimäen Sähkö Oy, Letec-Motors, Lehtimäen Osuuspankki, Hernesmaan auto ja osa, Kuljetus- ja konetyöt Rantala Ky, Kuljetus Jarno Alatalo, Maansiirto ja turveurakointi Lampimäki Oy, Tmi Tero Virtala, MotoKoto, Neste Lehtimäki, Rakennus H. Autio Ky, Rakennus- ja remonttityöt Tmi Janne Rantala, TI-Garnjet Oy, Lanamäki Oy, Lehtimäen pelti Ky, Tmi Kari Uusimaa, Huoltopalvelu Esa Raivio, Kari Ville, Rannankylä Kylänmiehet ja Koneurakointi Aki Sammalisto Oy.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät