Sanna Joensuu kertoi, että ihmiskaupan vastainen heijastin tuo asiaa esille ja kertoo että kantaja tiedostaa asian.

Ihmiskaupan vastainen heijastin tekee näkyväksi

Lehtimäen kirkossa kokoonnuttiin lauantaina maailmanlaajuisen ongelman, ihmiskaupan äärelle.

Teemalla ”tee uhri näkyväksi” julkistettiin myös uusi, ihmiskaupan vastainen heijastin, jonka on suunnitellut kenkäsuunnittelija Terhi Pölkki. Heijastimen avulla tehdään näkyväksi paitsi sen kantaja, myös asia jonka puolesta se puhuu.

– Teemamme on vaikea, sillä niin moni kärsii ja joutuu väkivallan kohteeksi, totesi tapahtuman juontajana toiminut Marjo Kuoppa-aho.

Designheijastin on Terhi Pölkin, hyväntekeväisyystyö.

Ensimmäisenä puhujana kuultiin Sansan verkostokoordinaattori Satu Hauta-ahoa, joka totesi ihmiskaupan olevan toisen ihmisen haavoittuvuuden hyväksikäyttöä. Ihmiskaupan uhreja on 27-30 miljoonaa ja ihmiskaupan tuotto on 32 miljardia euroa.

– Ihmiskauppa on huume- ja asekaupan kanssa nopeimmin kasvava rikollisuuden muoto, Hauta-aho kertoi. – 80 prosenttia ihmiskaupan uhreista on naisia ja heistä 75 prosenttia päätyy seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.

Miksi ihmiskauppa kukoistaa? Hautaa-aho luetteli syiksi rahan, korruption ja kysynnän. – Yksi nainen maksaa parittajalle sata euroa, mutta hän tuottaa 80000-265000 euroa vuodessa.

Suomessa prostituutio on laillista ja vaikka Suomi on maana kaukana valtavirrasta, on Suomi kuitenkin kauttakulku- ja kohdemaa.

– Mitä minä voin tehdä, Hauta-aho kysyi ja nosti ensimmäisenä esille rukouksen voiman. – Voimme rukoilla, puhua asian olemassaolosta, voimme etsiä tietoa, lahjoittaa ja osallistua tapahtumiin, hakeutua ihmiskaupan vastaiseen toimintaan ja pyrkiä irti mahdollisista seksuaalisista riippuvaisuuksistaan.

Jukka Leppilampi johdatti kuulijat päivän tunnelmiin.

Musiikkivieraaksi tilaisuuteen saadun Jukka Leppilammen esityksen jälkeen kuultiin Sanna Joensuulta taustoitusta sille, miksi tapahtumassa voitiin esitellä upouusi ihmiskaupan vastainen heijastin.

– Kun tulin uskoon pari vuotta sitten, sain tulla mukaan pieneen rukousryhmään. Siellä kuulin Sansan ihmiskaupan vastaisesta työstä ja se herätti ajatukseni siitä, miten itse voisin auttaa, Joensuu muistelee.

– Kerran kysyin, onko olemassa ihmiskaupan vastaista merkkiä? Merkkiä jonka hankkimalla voisin tuoda asiaa esille, kertoa että tiedostan asian ja samalla tukea rahallisesti tätä työtä.

Merkkiä ei tuolloin ollut olemassa, joten rukousryhmässä rukoiltiin asian puolesta. Nyt merkki, asian näkyväksi tuova heijastin, on valmis.

Tämä designheijastin on kansainvälisesti tunnetun jalkinesuunnittelijan, Terhi Pölkin, hyväntekeväisyystyö. Ajatuksena on antaa ääni äänettömille. Tätä ihmiskaupan vastaisen työn tunnusta myydään Kätketyt aarteet -työn tukemiseksi.

Oman tervehdyksensä tapahtumaan toi videon välityksellä myös heijastimen suunnittelija Terhi Pölkki.

Tuula Jokiaho