Kovan luokan kelkkakisa tulossa Vuorenmaahan

Mainos[adrotate banner="3"]

Viikon kuluttua sunnuntaina, eli 4.2., Soinin Vuorenmaassa ajetaan moottorikelkkojen Cross Country SM Soini 150v-kilpailu. Kilpailu on lajin ainoa kilpailu tänä vuonna. Kisassa ratkotaan suomenmestaruus yhdeksässä eri luokassa. Järjestelyistä vastaa SoMoKe.

Cross Country on lajina erilainen kuin Soinissa aiemmin järjestetyt Sprint kilpailut.

MAINOS

Cross Country on kestävyyttä vaativa kilpailu, jossa kuljettajat jaetaan luokittain lähtöihin.

Lähdöissä starttaa yhtä aikaa noin 20 kuljettajaa. Lähdön voittaa kuljettaja, joka kahden tunnin ajon jälkeen on kiertänyt eniten kierroksia. Reitti on noin 12 kilometriä pitkä. Reitistä 5 kilometriä kulkee vanhaa latupohjaa ja loput pelloilla. Lumitilanne on hyvä ja reittiä on päästy polkemaan jo hyvissä ajoin.

Kilpailukeskus sijaitsee laskettelurinteen läheisellä pellolla kuten aikaisemmissakin kisoissa. Pellolla myös kioski, mistä on ostettavissa kahviotuotteita ja keittolounasta.

Soinin moottorikerhosta kilpailuun osallistuu Ilari Takala Pro luokassa.

Kilpailujen valmistelussa on kerhon ydin porukkaa noin 20 henkilöä jo viikkoja ennen kilpailupäivää ja varsinaisena päivänä noin 70. Kilpailun johtajana toimii Mikko Silvonen.

Yleisöä odotetaan runsaasti paikalle, koska nähtävää riittää koko ajan ja erilainen kilpailu tuo mielenkiintoa päivään. Kilpailu alkaa kello 10.


Rami Puro

Edellinen artikkeliTyöttömien työnhakijoiden määrä edelleen laskussa
Seuraava artikkeliTule mukaan pesiskouluun!