VPK lahjoitti sydäniskurin urheiluseuroille

Mainos[adrotate banner="3"]

Alajärven VPK on tehnyt urheiluseuroille lahjoituksen, jolla saatetaan pelastaa ihmishenkiä.

Maallikkokielellä sydäniskuri eli defibrillaattori löytyy jatkossa talviaikaan jäähallilta ja kesäaikaan Kitron stadionilta.

MAINOS

VPK:n sihteeri Jarmo Nurmela kertoo, että he miettivät miten voisivat edistää yleistä kansalaisturvallisuutta ja päätyivät hankkimaan sydäniskurin. Laite on ratkaiseva apu sydänpysähdyksestä selviytymisessä.

VPK:sta toivotaan, ettei laitetta koskaan tarvitse käyttää. VPK huolehtii koulutuksesta ja laite ylläpidetään myöskin sen toimesta. Sinänsä laite on yksinkertainen käyttää, koska se opastaa käyttäjää ääni- ja tekstiohjein vaihe vaiheelta toimimaan oikein.

Kone osaa tulkita tarvitseeko autettava defibrillaatioiskua. Käyttäjän tehtäväksi jää laitteen ohjeiden kuuntelu ja toiminta niiden mukaisesti.

Järviseudun Pallokerho JPK, Alajärven Ankkurit ja jäähallin halliyhtiö ottivat laitteen kiitollisuudella vastaan. Kaikki osapuolet yhtyivät Nurmelan toiveeseen siitä, ettei laitetta koskaan tarvittaisi. JPK:sta kerrotaan, että jäähallin ovi käy 70000 kertaa vuodessa.

Vastaavasti pesäpallopeleissä, niin nuorten kuin aikuistenkin, liikkuu paljon väkeä, ja todennäköisyys laitteen tarvitsemiseen kasvaa sitä myöten mitä enemmän on väkeä.

JPK:sta muistellaan, että jäähallilla on joskus ambulanssia tarvittukin. – Kyllä ne on pitkiä minuutteja, Petri Koskenmäki JPK:sta viittaa odotusaikaan näissä ikävissä tilanteissa.

Laite löytyy jäähallilta kahvion tiskiltä. Sen sijaintipaikka tullaan vielä erikseen merkitsemään laitteen löytämisen helpottamiseksi. Kitrolle sijoituspaikkaa vielä mietitään.

Taavi Kivipelto ja Antti Joensuu Ankkureista ovat kiitollisia laitteesta. – Mahtavaa, että tällaista yhteistyötä tehdään, Kivipelto totesi. Laite palvelee isoa joukkoa ihmisiä ja jos sitä tarvitaan, se pelastaa hengen. Kivipelto kiitti samalla VPK:ta pitkään jatkuneesta yhteistyöstä.

Joensuu lupaa, että seurat huolehtivat omalta osaltaan jatkossa, että laite tulee tietoon ja on käsillä, kun sitä tarvitaan. Joensuun mielestä VPK:n lahjoitus on erinomaista työtä vapaaehtoisilta ja hyvää vastuunkantoa.

JPK ja halliyhtiö yhtyivät vuolaisiin kiitoksiin. Koskenmäki toteaakin, että tämä oli hyvä oivallus VPK:lta. Kari Koski puolestaan kaavaili, että he voisivat pitää huolta, että myös seuran puolesta löytyy henkilö, joka osaa käyttää laitetta.

VPK heittää nyt samalla haasteen Vimpelin VPK:lle, että Vimpelistäkin löytyisi tällainen laite ensi kesänä!


Jaana Koivukoski

Edellinen artikkeliTemppurata Soinissa tiistaina!
Seuraava artikkeliOttelu siirtyy!