-6.5 C
Alajärvi
torstai 18.4.2024
MAINOS

BOOM Brothers siirtyi Alajärvellä keskustaan

BOOM Brothers, parturi miehille, löytyy nyt Alajärvellä ihan ydinkeskustasta. Enää ei tarvitse lähteä Kuopiontien varteen saadakseen hiuksiaan tai partakarvojaan ojennukseen, vaan nyt riittää kun suuntaan Kahvila Toivon rakennukseen, viereiselle ovelle.

Pian kaksi vuotta toiminut BOOM Brothers on konseptina osoittanut toimivuutensa. Parturi Ville Joensuu kertoo, että muutto keskustaan koettiin järkeväksi koska on helpompaa toimia siellä, missä ihmiset muutenkin ovat.

MAINOS

Liike on avoinna tiistaista lauantaihin, arkisin kello 9-17 ja lauantaisin 9-13 sekä sopimuksen mukaan.

BOOM Brothers löytyy nyt Paavolantoria vastapäätä, kahvila Toivon vierestä.

Asiakaskuntaa BOOM Brothersilla on paitsi Alajärveltä myös lähialueilta Lehtimäeltä, Soinista, Ähtäristä ja Kauhajärveltä. – Monet miehet tykkäävät siitä, että heille on oma paikka johon voi tulla vaikka työhaalareissa. Lisäksi partapuolen palveluja ei edes löydä kaikkialta.

Asiakaskunnan rungon BOOM Brothersilla muodostavat työikäiset miehet, mutta tämän lisäksi asiakkaina on myös vanhempia miehiä ja toki jonkin verran myös nuoria. Yrityksen aikaisempi sijainti on ollut nuorten kannalta huono ja Joensuu toivookin että nyt kun liike siirtyi keskustaan, myös nuoret löytävät sen helpommin vaikka koulusta tullessaan.

Tällä viikolla toteutuneen muuton kunniaksi Ville Joensuu lupaa tarjota kaikille asiakkaille ja moikkaajille ensi viikolla possukahvit viereisessä Kahvila Toivossa. Nyt kannattaakin siis poiketa paikalle tutustumaan uusiin tiloihin ja miehille räätälöityihin palveluihin!

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät