WWF:n Earth Hour näyttää jälleen valomerkin ilmaston puolesta

Mainos[adrotate banner="3"]

WWF:n Earth Houria, maailman suurinta ilmastotapahtumaa, vietetään lauantaina 24.3. kello 20.30–21.30. Tapahtumassa näytetään maailmanlaajuinen valomerkki ilmaston puolesta sammuttamalla turhat valot tunniksi.Aki-Pekka Sinikoski / WWF

Suomessa kannustetaan Earth Hourin aikaan tekemään ilmastotekoja ruokalautasella.

MAINOS

WWF:n Earth Hour näyttää valomerkin ilmaston puolesta jo kahdettatoista kertaa. Suomessa Earth Hourin teemana on maailman suurin kynttiläillallinen, minkä tarkoituksena on herättää keskustelua ja muistuttaa ruoan ilmastovaikutuksista. Ruoka muodostaa noin viidesosan yksityisen kulutuksen ilmastovaikutuksista – saman verran kuin liikenne.

– Helppo mutta vaikuttava tapa vähentää oman ruokavalion vaikutuksia ilmastoon on syödä enemmän kasviksia ja vähemmän lihaa. Parhaita vaihtoehtoja ovat kaudenmukaiset kasvikset. Myös lähivesien kalat ovat ilmaston näkökulmasta oiva vaihtoehto, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

Selkeästi suurin osuus ruoantuotannon ilmastovaikutuksista liittyy eläinperäisen ruoan tuotantoon.

Vastoin yleisiä uskomuksia ruoan kuljetuksesta ja ruokapakkauksista aiheutuvat ilmastovaikutukset ovat vain murto-osa koko ruoan elinkaaren aikana syntyvistä päästöistä.

WWF:n Lihaopas antaa vinkkejä siihen, mitkä eläinperäisistä tuotteista ovat ilmaston näkökulmasta parhaita vaihtoehtoja. Lisätietoja ympäristöystävällisestä ruoasta löytyy myös kestäviin kalavalintoihin opastavasta WWF:n Kalaoppaasta sekä WWF:n Ruokaoppaasta.

Suomessa ravintolat ja kahvilat ovat ruokateeman innoittamina osallistuneet viime vuosina runsaslukuisesti WWF:n Earth Houriin – niin myös tänä vuonna. Tarjolla on pieniä ja suuria ilmastoystävällisiä illallisia kynttilänvalossa ympäri Suomen.

Ravintoloiden ja muiden tahojen järjestämät tapahtumat löytyvät earthhour.fi-kampanjasivustolta, josta jokainen voi käydä katsomassa oman lähialueensa tapahtumia. Tapahtumajärjestäjät voivat lisätä oman tapahtumansa kartalle ilmaiseksi.

Edellinen artikkeliNelimarkka-museo maakunnan kolmanneksi suosituin Museokortti-museo
Seuraava artikkeliAlun talvirastit Valkealammella