Nelimarkka-museo maakunnan kolmanneksi suosituin Museokortti-museo

Mainos[adrotate banner="3"]

Museoissa vierailtiin vuonna 2017 ennätykselliset 7,1 miljoonaa kertaa. Valtakunnallisella Museokortilla tehtiin yhteensä lähes miljoona museokäyntiä. Korttia käytettiin eniten pääkaupunkiseudulla ja Tampereella sijaitsevissa kohteissa.

Kasvua museoiden kävijämäärissä edeltäneeseen vuoteen oli lähes puoli miljoonaa käyntiä. Museoiden kiinnostavat sisällöt ja valtakunnallinen Museokortti vaikuttivat myönteisesti museoiden kävijämääriin.

MAINOS

– Koskaan aikaisemmin museoiden kävijämäärät eivät ole ylittäneet kuuden saati seitsemän miljoonan rajapyykkiä. Koko museoala on nyt vahvassa nosteessa, kertoo Museokortin kehitysjohtaja Seppo Honkanen.

Museokortilla tehtiin vuonna 2017 yhteensä lähes miljoona museokäyntiä ja kortin omistajat houkuttelivat museoihin myös tuttaviaan. Luku on noin puolet enemmän kuin edellisvuonna.

Suosituimpia kohteita olivat pääkaupunkiseudun suuret museot Ateneum, HAM Helsingin taidemuseo, Helsingon Taidehalli, Kiasma ja Kansallismuseo. Kymmenen suosituimman joukkoon pääsi myös Espoon Näyttelykeskus WeeGee sekä Vapriikki ja Sara Hildénin taidemuseo Tampereelta.

Etelä-Pohjanmaalla suosituin Museokortti-kohde oli Lapuan Taidemuseo, toinen Seinäjoen taidehalli ja kolmas Nelimarkka-museo.

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliTerveyskeskuksen uusi osa käyttöön Alajärvellä
Seuraava artikkeliWWF:n Earth Hour näyttää jälleen valomerkin ilmaston puolesta