-0.9 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Alajärvellä Aallon rakennukset täyttyvät taas aarioilla

Aaltoa & Aarioita festarit tulevat ensi kesänä 27.6.-1.7. jo viidettä kertaa. Tarjolla on jälleen monipuolinen paketti ”aarioita” Aallon rakennuksissa, ja vähän muuallakin.

Ohjelma tarjoaa jokaiselle jotakin ja järjestäjät kannustavat jokaista myös vähän testailemaan rajojaan ja suuntaaman konserttiin, joka ei ole ihan sitä ominta itseä – yleensä tällöin kohtaa positiivisen yllätyksen.

MAINOS

Club for Five aloittaa

Festivaalin tiedottaja Kimmo Niskala, projektipäällikkö Elina Mikkonen ja Aaltoa & Aarioita yhdistyksen puheenjohtaja Inga Yli-Sikkilä sekä Maikki Kokko ovat nyt saaneet yhdessä taiteellinen johtaja Tommi Niskalan kanssa kokoon ohjelmiston, jota ei tarvitse häpeillä.

Tapahtuma käynnistyy heti komeasti keskiviikkona 27.6. Kitron stadionilla yhdessä Ankkureiden kanssa järjestetyssä konsertissa, johon saapuu Helsingissä vuonna 2000 perustettu, a cappella -lauluyhtye Club for Five. Yhtye keikkailee tällä hetkellä enemmän ulkomailla kuin Suomessa, joten sen saaminen Alajärvelle on poikkeuksellisen hieno asia.

Torstaina festareilla on tarjolla yhteislauluiltaa ja Alajärven Nuorisoseuralla kuullaan kolmea tenoria. Vankkaa osaamista on luvassa, kun Jyrki Anttila, Aki Alamikkotervo ja Ville Salonen aloittavat kolmiosaisen konserttinsa.

Perjantaina Salakapakassa on vuorossa ihan erilaista, kun lavan valtaa Jorma Uotinen & Trio Avec. Myöhemmin iltaa jatkaa toiveuusintana Lehtimäellä syntynyt Juha-Matti uuden orkesterinsa Rosalien kanssa.

Lauantaina luvassa on Kesäravintola Heikunkeikussa lastennäytelmä Joku aivan muu, jossa kuullaan mm. alajärveläisjuurisen Mervi Heikkilän runoja.

Alajärven kirkossa lauantaina on tulossa oopperalaulaja Esa Ruuttusen konsertti, joka järjestetään yhteistyössä seurakunnan kanssa. Samana päivänä koulukeskuksella esiintyy Pekka Simojoen johtama Exit, joka on ollut yksi maamme tunnetuimmista gospel -yhtyeistä jo 30 vuotta.

Samana iltana Salakapakassa on Tommi Soidinmäki tanssittamassa kesäkansaa.

Sunnuntaina 1.7. luvassa on vielä festivaalien kaksi viimeistä konserttia, joista lounaskonsertissa Nuorisoseurantalolla kuullaan tenori Tero Harjunniemeä, säestäjänään Vesa Penttilä harmonikalla.

Päätöskonsertissa Nuorisoseurantalolla lavalla nähdään puolestaan Johanna ja Mikko Iivanainen. Johanna on tuttu mm. SuomiLOVE -musiikkiohjelmasta.

Salakapakka jatkaa

Tuttuun tapaan kun festivaali on ohi, Salakapakka vielä jatkaa. Viikkoa myöhemmin Alajärvellä vietetään Rokulipäiviä ja tuolloin Salakapakassa esiintyvät mm. Timo Kotipelto ja Matias Kupiainen sekä seuraavana iltana Jarkko Yli-Sikkilä in Beat ja Tero Isoniemi & Kohtalon Kuu.

Salakapakassa tapahtuu vielä rokulien jälkeenkin, kesän esiintyjäkaartissa mukana ovat mm. Jani Wickholm, Pelle Miljoona, The Firebugs, A.Aallon rytmiorkesteri ja Heikki Silvennoinen.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät