-7.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Viihdeilta toi ison joukon tuttuja lavalle

Alajärven Osuuspankin Viihdeilta toi koulukeskuksen lavalle supertähtiä ja tunnettuja henkilöitä. Estradilla ei kuitenkaan nähty tasavallan presidenttejä, laulajia ja urheilijoita aivan itse henkilökohtaisesti paikalla, vaan henkilöhahmojen virrasta huolehti imitaattori Jarkko Tamminen.

Tamminen osaa imitoida lukuisia suomalaisia julkisuuden henkilöitä, joista tunnetuin lienee tasavallan presidentti Tarja Halonen. Eikä aikaakaan kun Tamminen vetäisi sinisen lippiksen päähänsä ja muuntui Haloseksi. Poliittisten puheiden seassa vilahti myös Alajärven Pallohalli, joten heti alusta asti oli selvää, että Tamminen on perehtynyt paikallisiin olosuhteisiin.

MAINOS
Lauri Tähkä vai Jarkko Tamminen? 

Kun Tamminen siirtyi presidentti Sauli Niinistön rooliin, yleisöstä kuului heti, että sehän on justiin! Nykyinen presidentti ei voinut olla kertomatta miten vauva-arki sujuu. Samalla saatiin myös Donald Trumpin terveiset Amerikasta: Let’s make Alajärvi great again!

 

Martti Ahtisaaren viittaus Nelimarkkamuseoon paljasti lopullisesti, että imitaattori oli läksynsä lukenut ja tiesi missä esiintyy.

Myös urheilu sai huomiota niin Juhani Tami Tammisen kuin Tommi Mäkisenkin hahmoissa. Alajärven Osuuspankin sähkölatauspiste ja Vimpeli saivat oman osansa hyvästä huumorista.

Pankinjohtaja Markku Pelkonen.

Urheilusta siirryttiin musiikkiviihteen pariin, ja lavalla nähtiin jatkot Alvariiniin luvannut Jukka Poika ja Kupperissa pyörähtänyt Andy McCoy sekä monta muuta suosittua viihdetähteä.

Naiskauneutta edusti Paula Koivuniemi, mutta illan päätti tanssin pyörteissä Aira Samulin. Hän sai yleisöstä jopa tanssiseuraa itselleen ja lopulta Jorma Uotiselta täydet kymmenen pistettä!

Yleisö arvosti Tammisen perehtyneisyyttä siihen, missä esiintyi. Esityksessä mainittiin jopa usein tyhjänä oleva pankkiautomaatti ja 40 pakkasastetta näyttävä mittari pankin katolla. Lisäksi hän herätti ihmetystä miten moneksi ihminen oikein voi muuntua.

Tamminen on toiminut urallaan lisäksi näyttelijänä ja ääninäyttelijänä. Hän on yleisölle tuttu niin tv:stä kuin teatterilavoiltakin. Äänien ja puhetapojen ohella hänellä on erinomaisesti hallussaan julkkisten eleet.

Viihdeillan aluksi kuultiin Alajärven Osuuspankin ajankohtaisia asioita pankinjohtaja Markku Pelkoselta. Kehitys maailmassa on sen suuntaista, että digitaalisia palveluita tulee jatkuvasti enemmän tarjolle.

– Netin käyttö kännykällä on lisääntynyt ja yhä useampi suomalainen käyttää nettiä pelkästään mobiililaitteella, Pelkonen kertoi. Pelkosen mukaan digitaalisilla palveluilla helpotetaan arkea. Pankilla on henkilöasiakkaalle tarjolla OP-mobiili, Pivo ja Pivo Junior sekä palvelut internetsivustolla.

Pelkosen mukaan lapset eivät välttämättä enää edes näe ja käytä käteistä rahaa, vaan myös he hoitavat maksut kortilla.

Pivo Junior onkin ensimmäinen lapsille suunnattu talouden työkalu, jonka avulla on helppo seurata ja ymmärtää kulutustaan. Sen avulla myös vanhemmat voivat seurata lapsen rahan käyttöä.

Pelkonen muistutti, että vaikka kaikki heidän tarjoamansa palvelut ovat turvallisia, pankkitunnuksia ja avainlukulistaa ei saa luovuttaa kenellekään vaan ne ovat henkilökohtaisia.

Samalla hän painotti, että pankista ei koskaan olla yhteydessä ja kysytä niitä asiakkaalta, joten tietoja ei tule kysyttäessä antaa kenellekään.

Jaana Koivukoski

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät