Ossi Ojala jäi täpärästi moottoripyörien jäärata-ajon SM -mitaleilta

Mainos[adrotate banner="3"]

ASMP:tä edustavan lehtimäkeläisen Ossi Ojalan kausi moottoripyörien jäärata-ajokausi on nyt paketissa. Saavutuksena oli SM-sarjan nelossija. – Ajaminen tuntui hyvältä ja pyörä toimi hienosti koko kauden. Kauden alussa en osannut vielä ajatella, että vauhti riittää ihan mitalikahinoihin, mutta matkan varrella tavoitteet nousivat.

Päättyvä talvi oli sikälikin hyvä, että treenitunteja kertyi ennen virallista kisakautta paljon. – Treenaamassa kävin Seinäjoella, Virroilla, Jalasjärvellä sekä Orivedellä. Se loi luottoa sekä pyörää, että omaa ajamista kohtaan.

MAINOS
Oriveden kilpailussa ajettiin kahden kilometrin mittaisella radalla.

Kauden aikana päästiin ajamaan yhteensä kuusi osakilpailua, vaikka aiempia kausia suurempi lumimäärä toikin haasteita kisajärjestäjien taholle.

– Sarjassani, A250, ajoi tällä kaudella yhteensä 17 kuljettajaa, joista neljän kärki erottui vauhdillisesti. Keskimäärin lähdössä oli 13 kuljettajaa, Ossi kertoo. – Kun ennen kauden alkua julkaistiin uudistetut säännöt, kävi mielessä miten paljon se karsii osanottajia. Kauden aikana oli mukava huomata, että ajajia oli lähes entiseen malliin.

Sääntöuudistus toi mukanaan mm. aika-ajot. Niillä määritetään radalle menojärjestys kilpailussa.

– Aika-ajoilla ei ole omassa sarjassani suurta merkitystä, koska kaikki mahtuvat viivalle. Suuremman merkityksen aika-ajot saisivat jos kuljettajia olisi yli 20, kuten A450-sarjassa.

Saarijärvellä kauden parasta menoa

Kausi alkoi Seinäjoella 10.2., jossa rata oli nopea ja jouhea. – Onnistuin lähdössä ja päästelin kohti ensimmäistä mutkaa porukan keskivaiheilla. Ensimmäisessä mutkassa löysin hyvän raon ja pääsin pujahtamaan kakkospaikalle Mika Kallion taakse. Kisan edetessä jouduin antamaan periksi parin sijan verran ja olin maalissa neljäs Mika Kallion, Niklas Ajon ja Vertti Takalan jälkeen.

Kuopion osakilpailussa Ossi Ojala sai hyvän lähdön.

Oriveden rata 18.2. oli Seinäjoen tapaan nopea ja jouhea, mutta melkein kahden kilometrin mittaisella radalla ajettiin yhteensä yhdeksän kilpailukierrosta.

– Lähtö onnistui Seinäjoen tapaan ihan mukavasti, mutta lähtösuoralla, jo ennen ensimmäistä mutkaa, jäin ikävästi sumppuun ja menetin monta sijaa. Ensimmäisen kierroksen ensimmäisessä ja toisessa mutkassa pääsin kuitenkin pujahtamaan neljännelle sijalle, jonka pystyin pitämään maaliin saakka.

– Keiteleellä 24.2. rata oli minulle mieluinen, Seinäjoen ja Oriveden ratoja teknisempi ja näin ollen hitaampi. Teknisemmän radasta tekivät vaikeammin ajettavat mutkat.

Myös Keiteleen lähdössä Ojalan pyörä irtosi viivalta hyvin. – Ekan kierroksen aikana olin hetkellisesti johdossa, mutta sen sijan menetin ajovirheen takia. Maalissa olin neljäntenä.

Kuopiossa 25.2. rata oli myös tekninen, mutta hieman Keiteleen rataa ”pyöreämpi”, mikä teki radasta jouhevamman. – Mukavasti onnistuneen lähdön jälkeen ajoin kolmantena useamman kierroksen ajan.

Konneveden kilpailussa Ossi Ojala ja Niklas Ajo.

– Koko tuon ajan Lauslehdon Tatu hiillosti kovasti nelospaikalta ja kisan edetessä pääsikin pujahtamaan ohitse, ja vei kolmossijan jättäen minut totutulle nelossijalle. Kuopion osakilpailun jälkeen olimme SM-pisteissä jaetulla kolmossijalla Lauslehdon kanssa.

Saarijärven kilpailupäivänä 3.3. oli mahtava, kevättalvinen ilma. – Rata oli mieluinen ja kilpailu oli ajollisesti henkilökohtaisesti kauden paras. Saarijärvellä kärkeä ”sekoitti” Seinäjoen moottorikerhon Mikko Koskinen, joka teki visiitin pikkuluokkaan.

– Maaliin tulin Takalan, Ajon ja Koskisen jälkeen. Kilpailussa ajoin toisiksi parhaan kierrosajan. Paras kierrosaika oli 53,34 ja minun aikani 53,55! Saarijärven kilpailun jälkeen nousin SM-pistetaistossa kolmanneksi muutaman pisteen turvin.

Konnevedellä 4.3. SM-pronssi oli vielä teoriassa mahdollinen. – Aika-ajoissa olin neljäs, jääden kärkiajasta +0,653 sekuntia. Kisastartti ei onnistunut aivan yhtä hyvin kuin kauden muut lähdöt ja jäin porukan keskivaiheille. Ensimmäisen kierroksen aikana nousin nelossijalle.

– Koko kisan ajan oli hyvää vääntöä kolmospaikasta Niklas Ajon kanssa. Maaliin tulin silti ”taas” neljäntenä. Nelospaikka ei tällä kertaa riittänyt siihen, että olisin pystynyt pitämään SM-pronssisijan, vaan Lauslehto nappasi sen tältä kaudelta.

Ossi Ojalan vahtia jääradalla tukevat Peta Ojala Oy, Hot Steel Oy, Hiiltek Oy, Lehtimäen sähkö Oy, Letec-motors, Lehtimäen Osuuspankki, Hernesmaan auto ja osa, Kuljetus- ja konetyöt Rantala ky, Maansiirto- ja turveurakointi Lampimäki Oy, Tmi Tero Virtala, MotoKoto, Neste Lehtimäki, Rakennus H.Autio ky, Rakennus- ja remonttityöt Tmi Janne Rantala, TI-Garnjet Oy, Lanamäki Oy, Lehtimäen pelti ky, Tmi Kari Uusimaa, Huoltopalvelu Esa Raivio, Kari Ville, Rannankylän kylänmiehet ja Koneurakointi Aki Sammalisto Oy.

Tuula Jokiaho

 

Edellinen artikkeliJäitä hattuun koirakuumeessa -kampanja varoittaa hämäristä koirakauppiaista
Seuraava artikkeliMielinauha-keräys käynnistyy: Suomen Mielenterveysseura ja pop-tähti Alma tuovat Green Ribbonin Suomeen