Vuosikokouksessa muistettiin ansiomerkeillä Pauli Uusimäkeä (toinen vas.), Pekka Uusitupaa, Heimo Höykinpuroa, Helena Toppista, Martti Sunnaria ja Seppo Katajaa. Kuvassa myös Lauri Metsälä (vas.).

Ansiomerkkejä veteraanityöstä

Helmikuussa vuonna 1966 perustettu Vimpelin Sotaveteraanit ry. piti vuosikokouksensa tiistaina. Kokouksen aluksi vietettiin hiljainen hetki viimeiseen iltahuutoon kutsuttujen veteraanien muistoksi. Vimpelissä. Viime vuoden lopussa yhdistyksen jäsenmäärä oli 85.

Kokouksessa muistettiin yhdistyksen toiminnassa ja veteraanityössä pitkään mukana olleita. Pauli Uusimäki sai Suomen Sotaveteraaniliiton korkeimman ansiomerkin eli kultaisen ansiomerkin. Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin kultaisen ansiomerkin saivat puolestaan Heimo Höykinpuro, Seppo Kataja, Martti Sunnari, Helena Toppinen ja Pekka Uusitupa.

Ansiomerkkejä olivat luovuttamassa Vimpelin Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Esa Kaunisto ja Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin varapuheenjohtaja, lappajärveläinen Eino Korri.
– Vimpelillä onni on ollut saada tekijöitä veteraanityön hyväksi. Veteraanien hyväksi tehdään työtä niin kauan kuin mahdollista. Veteraanit ovat sitkeää väkeä, jonka keski-ikä alkaa olla 95 vuoden paikkeilla, totesi Korri, joka myös kutsuttiin johtamaan puhetta vuosikokouksessa.

Toiminta jatkuu

Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2017 tilinpäätös, vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma. Puheenjohtajana jatkaa Esa Kaunisto, joka on toiminut tehtävässä vuodesta 2001. Hallituksen erovuoroisista jäsenistä jatkaa Seppo Kataja. Hänen lisäkseen hallituksessa ovat Martti Sunnari, Pekka Uusitupa ja Lauri Metsälä. Naistoimikuntaa edustaa Helena Toppinen. Edesmenneen Toivo Pekkalan tilalle hallitukseen valittiin Juhani Mattila. Varajäseniksi valittiin Asko Järvenpää ja Yrjö Ahvenkoski.

Vimpelin Sotaveteraanit ry. pyrkii säilyttämään toimintansa siihen saakka, kunnes kunnassa ei ole kotona asuvia sotaveteraaneja. Yhdistys järjestää kotiin vietävää kuntoutustoimintaa. Kotiavustajatoiminta jatkuu tässä vaiheessa puolen vuoden ajan. Yhdistyksen edustajia osallistuu 27.1.2019 Vimpelissä pidettävän Tammisunnuntain pääjuhlan valmisteluihin.

Juhani Mattila kertoi, että Vimpeli-Seura maalauttaa sankarihautojen hautakivien tekstit äskettäin edesmenneen Toivo Pekkalan toiveen mukaisesti.

Virpi Poikelin