0.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Jari Niva ja Pentti Hiltunen mukana hengellisissä tilaisuuksissa

Suomen Raamattuopiston vapaaehtoiset julistustyöntekijät Jari Niva ja Pentti Hiltunen kiertävät 6.-8.4. viikonloppuna Ähtärinjärven ympäryskunnissa hengellisissä tilaisuuksissa.

Pitkän linjan esiintyvä muusikko Jari Niva laulaa ja laulattaa ihmisiä Viisikielisen sävelin.
Viisikielisellä oli myös suuri merkitys hänen elämänsä suunnan muutokselle.

MAINOS

– Vaimoni liittyi hengelliseen musiikkiryhmään, hänen houkuttelemana lähdin ryhmän harjoituksiin ja sain siitä kummallisen kipinän. Tuolloin viisikielisestä löysin muutaman tutun laulun.

– Viisikielisen laulujen tullessa tutuiksi, laulut koskettivat minua henkilökohtaisesti ja tuona keväänä sisälläni alkoi outo myllerrys. Toistuvasti tunsin, että joku tai jokin on puuttunut elämääni. Jonkin ajan kuluttua ymmärsin, että Taivaan Isä veti minua puoleensa ja antoi sydämeeni uudet sävelet.

Pentti Hiltunen ja Jari Niva ovat mukana perjantaina 6.4. kello 18 ”Kaukaa sinua hain” -seuroissa LehtoPeat Oy:n tiloissa Ähtärissä (Meijeritie 13), lauantaina 7.4. kello 14 kotiseuroissa Pirjo ja Kari Oittisen kodissa Lehtimäellä (Muurinahontie 25) ja sunnuntaina 8.4. kello 10 ”Ylösnousseen todistajia” -jumalanpalveluksessa Soinin kirkossa, jonka jälkeen ”Laula, matkalainen korpimaan” -lauluseuroissa Soinin seurakuntatalolla. Soinin tilaisuuksissa ovat mukana myös mm. Pasi Kilpeläinen ja Veijo Jousmäki.

Tilaisuuksien yhteydessä on kahvitarjoilut. Järjestäjinä toimivat Suomen Raamattuopisto ja paikalliset seurakunnat.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät