-13 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Tulvaongelmia kautta maakunnan – myös Alajärvellä, Kuortaneella ja Vimpelissä

Jalasjärvellä (Kurikka) valtatie 3 suljettiin tulvan takia lauantaina päivällä ja on suljettuna toistaiseksi. Myös muutamia muita teitä on Jalasjärvellä ja muuallakin pohjalaismaakunnissa poikki tulvan takia.

Perhonjoen Skataforsenin kohdalle muodostui lauantaina jääpato, jonka seurauksena vettä ja jäätä nousi paikallistielle.

MAINOS

Kyrönjoella vettä ryhdyttiin juoksuttamaan Ilmajoen ja Seinäjoen pengerrysalueille tulvaluukuista lauantaina iltapäivällä. Ilmajoen vedenkorkeus on saatu pysymään tulvarajan tasossa ja juoksutus jatkuu toistaiseksi.

Alajärven pinta on normaalia korkeammalla, jonka seurauksena kevyen liikenteen väyliä ja pienempiä teitä saattaa olla poikki järven ympäristössä.

Vimpelissä Poikkijoella purettiin lauantaina kaivinkonetyönä kaksi rakennuksia uhannutta jääpatoa.

Kuortaneenjärvellä vedenpinta lähestyy tulvarajaa, mutta ennusteiden mukaan vedenpinnan odotetaan nousevan vielä runsaasti.

Järvi saavuttaa mahdollisesti vuodesta 1939 alkaneen havaintohistoriansa suurimman korkeuden tulevan viikon puolivälissä. Kaikkia matalalla olevien rantakiinteistöjen omistajia kehotetaan varautumaan siirtämällä irtaimistoa ylemmäs.

Lapuanjoella vedenpinta saattaa Lapualla nousta alkuviikosta niin korkealle, että myös siellä on juoksutettava vettä pengerrysalueille.

Toistaiseksi vesipinnan nousua on onnistuttu hillitsemään, kun pengerrysyhtiöt lauantai-iltana pysäyttivät Lapuanjoen pengerrysalueiden pumppaamot.

Pelastuslaitos ja ELY-keskus kehottaa ranta-alueiden asukkaita seuraamaan vedenkorkeuden muutoksia ja ryhtymään tarvittaessa omatoimisesti suojaustoimenpiteisiin.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät