Sanna Mäkelä, Tarja Elgland, Markku Pelkonen, Mari Matila, Kirsi Isokangas ja Sari Salmenautio muodostavat Järviseudun OP Kiinteistökeskuksessa tiimin, jolla on rautaista ammattitaitoa ja kokemusta sekä positiivista asennetta vaikka muille jakaa!

Järviseudun OP Kiinteistökeskus pysyy ajan hermoilla

Op Kiinteistökeskus on toiminut Järviseudulla yli 30 vuoden ajan. Vaikka toiminnalla on pitkä historia, niin paikalleen ei ole jääty lepäilemään vaan päinvastoin, digitalisaatio ja uudet mahdollisuudet on otettu innolla vastaan vanhaakaan hylkäämättä.

– Edelleen meille voi soittaa tai tulla käymään, OP Kiinteistökeskuksen toimijat kertovat.

Toiminta-alueena Järviseudulla on Alajärven lisäksi Vimpeli, Lappajärvi, Soini, Lehtimäki ja Kyyjärvi. Toiminnan ydintä on alueen syvällinen tuntemus ja asiakkaiden tarpeiden tunteminen.

Tästä hyvänä esimerkkinä on mm. se, että kiinteistönvälittäjä Tarja Elgland on ollut tehtävässä liki yhtä kauan kuin toimisto on Alajärvellä ollut. Hän tuntee alueen kiinteistöt hyvin ja hän on myynyt saman asunnon parhaimmillaan jo kolmannelle omistajalle. Omakotitalojenkin kohdalla on sama kohde myyty Tarjan käsien kautta jo kahdesti.

Vuoden 2017 liikevaihto oli 349518 euroa ja uusi omistaja Järviseudun OP Kiinteistökeskuksen kautta löytyi viime vuonna yli 30 asunnolle. Myös vuokrakodin löysi yli 30 asunnonetsijää.

Järviseudun OP Kiinteistökeskus on vahvasti mukana myös taloyhtiöiden arjessa. Isännöitäviä asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöitä on 52 ja tällä hetkellä eletään vuoden kiireisintä aikaa taloyhtiöiden vuosikokousten merkeissä.

Järviseudun OP Kiinteistökeskuksessa töitä hoidetaan kuuden henkilön vahvalla tiimillä. Pankinjohtaja, LKV, julkinen kaupanvahvistaja Markku Pelkonen otti vuodenvaihteessa hoitaakseen myös OP Kiinteistökeskuksen toimitusjohtajan tehtävät. Uutena kasvona on myös Sanna Mäkelä, joka aloitti kiinteistösihteerinä huhtikuun alussa.

Isännöitsijä LKV, IAT, AIT Mari Matila on työskennellyt yrityksessä 20 vuoden ajan tultuaan sinne alunperin työharjoitteluun. Isännöinnissä hänellä on vastuullaan erityisesti isot yhtiöt.

Isännöitsijä IAT Kirsi Isokangas on työskennellyt tehtävässään kymmenen vuoden ajan ja isännöinnin lisäksi hänen erikoisalaansa ovat tilinpäätökset.

Uusimpana viimeisen vuoden ajan Järviseudun OP Kiinteistökeskuksella on ollut isännöitsijä, LKV, IAT Sari Salmenautio. Hän on toiminut aikaisemmin viisi vuotta kiinteistönvälittäjänä ja viimeisen vuoden ajan isännöitsijänä suorittaen samalla IAT -ammattitutkinnon.

Kiinteistönvälittäjä, LKV, IAT, julkinen kaupanvahvistaja Tarja Elgland omaa 30 vuoden kokemuksen välityksestä ja isännöinnistä Alajärvellä.

– Kaiken toimintamme keskiössä on oma asiakkaamme, Markku Pelkonen toteaa. – Asiakaslupauksemme on, että asiakas on meille tärkeä ja huolehdimme kaikki kodinvaihtoon liittyvät asiat niin, ettei asiakkaan tarvitse huolehtia niistä.

– Olemme tavoitettavissa aamusta iltaan ja hoidamme asiat kerralla kuntoon, jotta asiakkaan ei tarvitse murehtia asumiseen liittyviä asioita.

Digitaaliset palvelut tulevat

Digitalisaatiosta puhutaan paljon ja se tulee myös kiinteistönvälitykseen – ja on osin jo tullutkin.
Tähän liittyen vanha opkk -sivusto on nyt historiaa ja tilalle on saatu OP-Koti -sivusto, joka tulee toimimaan alustana uusille, monipuolisille asumisen palveluille.

Sivustolta voi jo nyt käydä katsomassa vaikkapa arvion osakehuoneistonsa hinnasta tai jos tarvitsee remonttiapua, löytyy yhteystiedot sivulta.

Tulevaisuudessa palvelut sivuilla lisääntyvät merkittävästi. Syksystä alkaen lainatarjouksen kohteisiin voi saada jopa minuutissa ja kohteista voidaan saada 3D -kuvia.

– Olemme avanneet myös Instagram- ja Facebook -sivut, jonne päivitämme markkinoiden ajankohtaisia aiheita ja tietoa kohteistamme, Pelkonen kertoo.

Myös sähköinen asunto-osakerekisteri on tulossa ensi vuoden alussa. Se poistaa kokonaan painetut uudet osakekirjat, kun omistus- ja hallintaoikeustiedot tallentuvat sähköiseen rekisteriin.

Vanhoja tietoja aletaan siirtää rekisteriin vaiheittain. Tavoite on, että Suomen kaikkien taloyhtiöiden tiedot ovat sähköisessä rekisterissä vuonna 2025. Tämä muuttaa myös kaupankäynnin sähköiseksi.

Tuula Jokiaho