-1.5 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Premium Tour saapui uudistetulle ampumaradalle

Nordis Oy ja Teuvo Louhisola Oy järjestivät Premium Tour -ampumaratatapahtuman Järvi-Pohjanmaan ampumaradalla yhdessä Ahti Huvila Oy:n ja Järvi-Pohjanmaan ampumaratayhdistyksen kanssa.

Järvi-Pohjanmaan ampumaratayhdistyksestä Tarmo Puoliväli ja Ilpo Purola kiittävät ampumaratahankkeen mahdollistaneita rahoittajia, Alajärven kaupunkia ja Aisaparia.

Tapahtuman tarkoitus oli antaa loppukäyttäjille, lähinnä metsästäjille, mahdollisuus ohjatusti testata mukana olevien esittelijöiden tuotteita. Esiteltävänä oli lukuisia eri tuotemerkkejä.

MAINOS

Vuonna 1992 tehdyllä ampumaradalla on tehty mittavia uudistuksia talkootyönä lähes 900 tuntia jo kolmatta vuotta. Ampumaratayhdistyksen puheenjohtaja Ilpo Purola ja sihteeri Tarmo Puoliväli kertovat, että rataa on kunnostettu ja turvallisuutta parannettu merkittävästi. Muun muassa maavalleihin on tehty korotuksia ja teitä on suljettu siten, että alueella kuljetaan radoille parkkialueelta jalan.

Aikanaan alueelle tehtiin pienoiskiväärirata, mutta laitteita ei ollut varaa ostaa. Nyt Seinäjoen radan loputtua Lehtimäen Ampujat ostivat 20-paikkaisen pienoiskivääriradan.

Uusi on myös suurriistavirka-apumiehille (SRVA) tehty karhurata, jossa koeammuttiin nyt ensimmäistä kertaa. Rata on toimiva, ja siihen tullaan lähestyvän karhun lisäksi tekemään lisää kehitystä. Maansiirtotöitä on tehty paljon paikallisten yritysten voimin.

Oman rahoituksen osuus on 15 000 euroa, joka katetaan talkoilla. Kokonaiskustannus on 60 000 euroa. Uudistukset on rahoitettu Aisaparin kautta.

Purola ja Puoliväli kiittävät Aisaparin lisäksi Alajärven kaupunkia, joka on antanut yhdistykselle korotonta lainaa, joka maksetaan takaisin sitä mukaa kun Aisaparilta saadaan rahaa. – Kaupunki on suhtautunut loistavasti, iso kiitos kaupungille, Puoliväli kiittelee.

Uudistettu rata laajentaa ampumaharrastustoimintaa alueella. Haulikkorataa on aikomus parantaa heittimillä. Tarkoitus on saada myös huoltorakennus. Talkoot jatkuvat maanantaisin kello 18.
Ampumaradan jäsenenä on noin 1400 henkilöä paikallisista metsästysseuroista sekä vajaa 80 Lehtimäen Ampujista.

Tapahtumassa oli mukana useat Nordis Oy:n ja Teuvo Louhisola Oy:n yhteistyökumppanit. Ampumaradalla pääsi ampumaan ja testaamaan aseita sekä tutustumaan tuotteisiin. Premium Tourin toi Alajärvelle tuttu yhteistyökumppani Ahti Huvila Oy, hyvä rata ja suuri harrastajamäärä, Tommi Toivonen Teuvo Louhisola Oy:sta kertoo tapahtuman taustoista.

– Ahti Huvila Oy on meidän kauppias ja hyvä sellainen, Toivonen kertoo ja jatkaa, että he ovat olleet ennenkin niin liikkeessä kuin ratatapahtumissa mukana yrityksen kanssa. Hän kehuu ampumarataa, jossa harrastajalla on mahdollisuus viettää koko päivä ampumalla eri asetyypeillä.

Myös kansanedustaja Reijo Hongisto oli mukana keskustelemassa ampuma-asedirektiivistä. Hän on mukana käsittelemässä lakiesitystä.

– Halusin tietää mitä kentällä ajatellaan, hän sanoo. Hongiston toiveena on, että Suomessa mennään direktiivin kanssa niin, että rima vielä väpättää, eikä välissä saa olla yhtään ilmaa.

Hongistokin kehuu ampumarataa, joka tarjoaa hyvän ympäristön harjoittelulle ja ohjaa harrastajat oikeaan paikkaan harjoittelemaan. – Täällä harjoitellaan! Metsästystilanne ei ole harjoittelua varten, hän korostaa.

Jaana Koivukoski

Mika Hautakangas koeampuu Tuomo Turusen opastuksessa uudella karhuradalla.

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät