Lappajärvi myy sote-kiinteistöjä

Lappajärven kunta ja Attendo Oy sekä Avain Palvelukodit allekirjoittavat tänään perjantaina kauppakirjat ja sopimukset, joilla kunta myy Attendo Oy:lle terveyskeskusrakennuksen ja Avain Palvelukodit Oy:lle ARA-rahoitteiset Lintukodin ja Joelinkodin. 15-paikkainen kehitysvammaisten asumispalveluyksikkö Joelinkoti myydään tontteineen. Terveyskeskuksen ja 48-paikkaisen, tehostettua asumispalvelua tarjoavan Lintukodin tontit vuokrataan rakennusten ostajille. Myös kiinteistöissä oleva, kunnan omistama irtain siirtyy ostajille.

Kunta vuokraa kaikki kiinteistöt takaisin ja ne jatkavat nykyisessä käytössä. Siltä osin kun Attendo siirtyy palvelujen tuottajaksi, se sitoutuu ottamaan rakennuksissa työskentelevän henkilöstön palvelukseensa. Sopimukseen sisältyy lisäksi Attendon velvoite järjestää kunnassa valinnanvapauteen perustuvaan rahoitukseen liittyen tiettyjä sote-palveluita. Samalla Attendo sitoutuu palvelukoti Maijalan takausvastuiden hoitamiseen.

MAINOS

Voimaan heinäkuussa

Kauppahintojen yhteissumma on 7 143 345 euroa, josta runsaat 4,5 miljoonaa koostuu ostajalle siirtyvistä korkotukilainoista. Kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi kertoo, että kauppoja koskevat sopimukset astuvat voimaan heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Kunta kävi ostajaosapuolien kanssa kaupantekoa noin vuoden verran. Kunta neuvotteli myös muiden palveluntuottajien kanssa.

Lehtiniemi painottaa, että lappajärveläisten terveyspalvelut eivät muutu kiinteistökauppojen takia.
– Kaupan toteutuminen ei ole sidottu sote-uudistuksen toteutumiseen. Mikäli se toteutuu, voi maakunta jatkaa terveyskeskuksessa haluamiensa sote-palveluiden tuottamista, joten tältä osin kaupalla ei ole rajoittavaa vaikutusta maakunnan palveluverkkoa suunniteltaessa.

Virpi Poikelin

Exit mobile version