-3.9 C
Alajärvi
tiistai 16.4.2024
MAINOS

Opintien siltatyömaa täydessä vauhdissa

Vimpelissä vuosikymmeniä puheena olleen ja kauan odotetun Savonjoen ylittävän kevyen liikenteen sillan rakennustyöt ovat päässeet hyvään vauhtiin. Työt käynnistyivät viikolla 23. Tekninen johtaja Ville Karjalainen kertoo, että kaivutöiden piti alkaa alustavien suunnitelmien mukaan toukokuun puolivälissä.
– Töiden aloittamista jouduttiin siirtämään Savonjoen korkean vedenpinnan takia.
Myöhemmästä töiden aloittamisajankohdasta huolimatta silta valmistuu määräajassa eli elokuun kymmenenteen päivään mennessä. Koulut alkavat elokuun 14. päivänä ja silta kevyen liikenteen väylineen on siihen mennessä koululaisten ja muiden kävelijöiden tai pyöräilijöiden käytössä.
Opintien kevyen liikenteen sillan ja siihen liittyvien kevyen liikenteen väylien, asvaltointien ja valaistuksen kokonaiskustannusarvio on 478 200 euroa.

Paalutusta perjantaina

MAINOS

Siltatyömaa käynnistyi perusmaiden siirrolla ja massanvaihdolla. Samalla tehtiin Jukkalantielle kevyen liikenteen väylä, joka toimii työmaan huoltotienä. Perjantaina alkaneiden paalutustöiden aikana maahan paalutetaan parikymmentä teräspaalua. – Urakan kannalta vallitseva kuivuus on helpottanut töitä, kertoo Karjalainen.
Kantavat teräsrakenteet saapuvat Vimpeliin valmiina. Ne nostetaan paikalleen viikolla 30. Sillan pinta on puuta.
Siltaprojektiin liittyen Opintien loppupäätä levennetään, jotta kulku sillalle päin helpottuisi. Kevyen liikenteen kulkua halutaan turvata tien leventämisellä sillalta yhteiskoululle. Sillan rakentamiseen liittyy myös Opintien katuvalaistuksen uusiminen ja led-valaistuksen käyttöön ottaminen.
– Opintien katuvalaistus uusitaan tämän ja ensi vuoden aikana: loppupään valaistus uusitaan tänä vuonna ja alkupään valaistus ensi vuonna. Asvaltointi uusitaan yhteiskoululta Opintien päähän, summaa Karjalainen.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät