0.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Kotivoitto jalkapallolukemin

Miesten Superpesiksessä Alajärven Ankkurit sai Kitrolle vieraakseen sarjan tyveen juuttuneen Oulun Lippo Pesiksen. Ottelussa ei herkuteltu kolmostilanteilla – eikä varsinkaan juoksuilla. Onneksi pesäpallo ei ole arvostelulaji, vaan jaksovoitot ratkaisevat. Ankkureiden pistepussi karttui kolmella, ottelun loppulukemien ollessa 2–0 (2–1, 1–0). Kotijoukkueella oli ottelussa kymmenen kolmostilannetta, vierailla viisi.

Isännillä oli tuhannen taalan paikka lähteä hakemaan selkeääkin voittoa sarjan heittopussiksi juuttuneesta Liposta. Ankkureiden sisäpeli köhi paremman kerran. Esimerkiksi avausvuoron ajolähdöstä onnistuttiin saamaan aikaiseksi kaksi paloa. Kun peli lähti avautumaan, ei tullut kaivattuja peräkkäisiä onnistumisia, joita olisi vaadittu tilanteen jatkamiseksi.

MAINOS

877 hengen yleisöä heräteltiin ensimmäisen kerran toisessa vuorossa, kapteeni Sami Mikkolanahon purkaessa ajolähtöä. Lyönti putosi oikeaan paikkaan eli koppareiden väliin. Miesten Superpesiksessä ennen tätä kautta 548 juoksua lyönyt Marko Pelkonen iski tilanteen tasoihin kahden palon ajotilanteesta. Ulkokenttä ei ehtinyt täysin mukaan Pelkosen kakkosrajanäpyyn ja tappoheittokin livahti lukkari Ville Väliahon tavoittamattomiin. Mikkolanaho vastasi myös kotijoukkueen toisen juoksun lyömisestä. Juoksun toi etenijäjokeri Manu Haukkala.

Ankkureiden kärki Viljo Sillanpää päästi sinikeltaiset lopullisesti piinasta toisen jakson kolmannen tasoittavalla. Lyönti suuntautui polttolinjalle, eikä pallo pysynyt kakkospolttaja Jouni Mäen räpylässä. Ankkurit sai kehiteltyä vielä ajon, jota Tuomo Lönnmark purki, tosin ilman tulosta.

Kotijoukkueen ulkopeli oli tiivistä ja hienoja yksilösuorituksiakin nähtiin. Kolmoskoppari Sillanpään upea syöksykoppi neljännen vuoron tasoittavalla kuului illan yksilösuoritusten helmiin, ja oli myös ratkaisevassa asemassa Lipon mahdollisen jatkotilanteen kannalta. Etukentän toisilleen entuudestaan tuttu tutkapari Aki Orava–Tuomo Lönnmark oli myös hyvässä vireessä. Ankkureiden tapaan myös Lipon sisäpeli oli kaukana rullaavasta lyönti-ilottelusta. Liponkin vahvuus löytyi ulkopelistä.

Ankkureiden pelinjohtaja Risto Ojanperä totesi ottelun jälkeen, että joukkueen sisäpeli oli työtä ja tuskaa.
– Emme saaneet sellaista peliä, mitä toivoimme pesäpallollisesti. Prosessin ensimmäinen vaihe laitettiin pakettiin. Tappio olisi saanut joukkueen sisällä ja ympäristössä vellontaa.

Ankkurit tiesi Ojanperän mukaan etukäteen, millainen peli on tulossa eli henkisesti vaikea peli. Tauolla kotijoukkue joutui vielä vaihtamaan merkkiä, sillä Ojanperän kollega Markku Hylkilä oli päässyt jyvälle kotijoukkueen merkistä.

Kotijoukkueen parhaana palkittiin ensimmäistä kertaa Kitrolla Ankkureiden peliasussa esiintynyt Tuomo Lönnmark. Miehellä oli hihassaan numero kolme ja ulkopelipaikkana siepparin tontti. Hän huomioi pelin jälkeen, että sisäpeli oli molemmilla joukkueilla synkkää.

Voittonsa ansiosta Ankkurit nousi sarjataulukossa kymmenenneksi ja taakse jäi Haminan Palloilijoiden lisäksi Koskenkorvan Urheilijat. Ankkurit on 16 pisteessä yhdessä Kiteen Pallon ja Kankaanpään Mailan kanssa. Sarja jatkuu Ankkureiden osalta torstaina 28.6. vierasottelulla Kouvolassa. Seuraava kotiottelu on tiistaina 3.7.

Tuomo Lönnmark pelasi ensimmäisen kotiottelunsa Ankkureiden peliasussa ja palkittiin joukkueensa parhaana.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät