1.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Pesismuisteloita luvassa Kitrolla

Jussien nitistäminen hullaannutti yleisön. Raavaat miehetkin itkivät kun Ankkurit sai kullan.

Tuon suuntaisia otsikoita painettiin elokuun loppupuolella vuonna 1988, kun Alajärven Ankkurit voitti seurahistoriansa ensimmäisen miesten pesäpallomestaruuden ja jätti Seinäjoen Maila-Jussit hopealle. SMJ oli voittanut otteluparin ensimmäisen, Seinäjoella pelatun kohtaamisen juoksuin 9–8. Seuraavana päivänä Kitrolle saapui 6 300 hengen yleisö todistamaan kotijoukkueen 8–3-voittoa ja yhteisjuoksuin 16–12 varmistunutta mestaruutta.
– Väkeä oli urheiluhallin kattoa myöten. Yleisö kannusti omiaan ja oli kuin yhtä perhettä. Kansa ryntäsi kentälle viimeisen palon jälkeen. Mestaruus oli suuri palkinto Alajärven yleisölle. Hegemoniaa oli silloin, mutta nykyisin on aika latteaa, toteaa mestarijoukkueen pelinjohtajana toiminut Pekka Peltomäki.

MAINOS

Vuoden 1988 mestarijoukkuetta Peltomäki kuvailee osaavaksi ja monitaitoiseksi.
– Pelattiin joukkueena. Kaikkien piti osata kaikki osa-alueet. Vastustajalle on hankalaa, kun pelataan joukkueena.

Kolmen vuosikymmenen takaisiin tunnelmiin palataan Alajärven Kitrolla lauantaina 21.7. Ankkureiden ja Seinäjoen JymyJussien välisen Superpesis-kohtaamisen alla ja ottelutauolla. Kultajoukkueen pelinjohtaja Pekka Peltomäki ja Maila-Jussien hopeajoukkueen kollega Tapio Ristilä ovat olleet puuhaamassa tapaamista. Ankkureista paikalle tulee mestaruusmiehistö lähes kokonaisuudessaan. Maila-Jusseista Kitrolla nähdään entisen pääkatsomon suosikkeihin kuuluneen Ristilän lisäksi ainakin Mika Sivunen.
– Maila-Jussien huippupelaajat Mauri Pyhälahti ja ”Tura” Peltoniemi eivät ole vielä saaneet kotoapoistumislupaa, mutta heidät saatetaan nähdä Alajärvellä, tiedottaa Ristilä ja jatkaa:
– Ex-Maila-Jussi Risto Ojanperä nähtäneen kentällä – samoin Jan Hautala, joka kuuluu JymyJussien valmennustiimiin.

Persoonaa peliin

28. elokuuta vuonna 1988 on jäänyt monen alajärveläisen mieleen: tuona päivänä kaadettiin 80-luvun dynastiajoukkue SMJ, joka oli saavuttanut mestaruuden vuosina 1983, 85 ja 87. Ankkurit uusi mestaruuden vuonna 1989, mutta sen jälkeen kultahuuma on väistellyt molempia joukkueita.

Pekka Peltomäen mukaan kokoontumisen ja pelaajahaastattelujen tarkoituksena on paitsi muistella Alajärven ja Seinäjoen välistä finaalisarjaa ja aikaisempia kohtaamisia, myös nauttia tämän päivän huippupesäpallosta.
– Pelaajahaastatteluja on ennen ottelua ja ottelutauolla. Alvariinissa on luvassa ohjelmallinen ilta.

Ankkureiden pelinjohtajana vuosina 1987–92 toiminut Pekka Peltomäki järjestää Kitrolle tapaamista, jossa kohtaavat vuoden 1988 finalistit. Yleisökin pääsee jututtamaan Ankkureiden ja Maila-Jussien takavuosien pelimiehiä. Peltomäen pitelemässä kuvasuurennoksessa on luonnollisesti itse mestarijoukkue.

Vanhan hokeman mukaan ennen kaikki oli paremmin – myös pesäpallossa. Pekka Peltomäki kaipaa takavuosien väriläiskien – kuten esimerkiksi Kari Kuusiniemen – tapaisia pelaajapersoonallisuuksia kentille. Persoonista tykättiin, kuten nyt vaikka Tapio Ristilästä Kitrolla.

Maila-Jusseja kausilla 1987 ja 88 käskyttänyt Ristilä kertoo, että vuoden 1988 hopeamiehistö joutuu lähtemään taipaleelle varhaisessa vaiheessa. Joukkueen edustajat kun saapuvat Alajärvelle junalla.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät