Juhlapuheen iltamissa piti Rauno Halla-aho.

Hautakylän iltamissa tupa täynnä

Hautakylän Kyläyhdistyksen iltamat vetivät jälleen Hautakyläsalin täyteen väkeä. Monipuolisen iltama-annin ohjelmasta nautittiin kahvittelun ja grilliherkkujen lomassa.

Iltamaohjelman aloittivat Tyyne ja Uuno Putkinotko runoharjoituksilla. Illan juontanut kyläyhdistyksen Tarja Vuorinen yllätti yhdessä kyläyhdistyksen hallituksen kanssa kylän eteen pitkään työtä tehneet Aila Rinteen ja Hannes Ylätalon. Aila on toiminut pitkään yhdistyksen puheenjohtajana ja Hannes varapuheenjohtajana. – Nämä kaksi johtokunnan jäsentä ovat olleet mukana ensin kylätoimikunnan, myöhemmin kyläyhdistyksen toiminnassa jo vuodesta 1981 lähtien. Monet tapahtumat, tilaisuudet ja kylän eteen tehdyt uhraukset ovat olleet unohtumattomia, totesi Vuorinen.

Rinteelle ja Ylätalolle luovutettiin Keskuskauppakamarin kultaiset ansiomerkit yli 35 vuotta Hautakylän Kyläyhdistys ry:n eteen tehdystä ansiokkaasta työstä.

Hannes Ylätalo ja Aila Rinne palkittiin Keskuskauppakamarin kultaisella ansiomerkillä.

Historiaa ja huumoria

Juhlapuheessaan Hallaperältä lähtöisin oleva Rauno Halla-aho kertoi lähinnä paikannimiin liittyviä asioita ja tarinoita.
– Aikoinaan kylien osia nimettiin periksi. Hautakylällä tuttuja ovat Hallaperä, Teeriperä, Jousperä ja Kantoperä. Tiet päättyivät näihin kylien osiin. Myöhemmin, 1960–70 -luvuilla teitä rakennettiin ja niitä yhdistettiin. Nimet ovat silti säilyneet entisenlaisina. Nuoruudessani Hallaperä oli tiivis 20 savun yhteisö. Nyt taitaa kahdeksassa savussa olla elämää, kertoi edesmenneiden Unto ja Aune Halla-ahon poika.

Myös sellaiset paikat kuin Hummerikuja, Juorukuja, Kusinotko, Taavetinkuja ovat paikkoja, mihin liittyy Hautakylän historiaan liittyviä tarinoita. Myös useat henkilöt ovat olleet persoonallisia kylässä vuosikymmenten varrella. Muutamien henkilöiden tarinat tulivatkin tutuiksi Rauno Halla-ahon perusteellisessa ja hauskassa kerronnassa.

Iltamissa kuultiin myös ähtäriläisen Jaakko Luoman taiturointia huuliharpulla ja Aune Salmelan kirjoittamia ja esittämiä runoja.

Aune Salmela esitti humoristisia, itsekirjoittamiaan runoja.

Perinteinen kyläyhdistyksen näytelmä hykerrytti jälleen nauruhermoja. LähesKymppi muistutti perinteistä Napakymppi -ohjelmaa, mutta paikallisella höysteellä. Näyttelijät pistivät jälleen itsensä likoon kunnolla ja yleisö oli tyytyväistä. Näytelmää tahditti kommentteihin sopivalla musiikilla taitavasti Heikki Jokiaho. Onnekkaiden parien matkat suuntautuivat Arpaisten harjuille ja Hykkösen rantaan.

Näytelmä LähesKymppi hauskuutti salintäyteistä yleisöä.

Iltamaohjelma päättyi Onnensävel -yhtyeen tahdittamalla musiikilla.

Rami Puro