Museolla soi kokosi Suksitehdasmuseolle mukavanlaisesti yleisöä.

Museolla vaihtelivat musiikin tyyli ja tunnelmat

Vimpelin ainoa ja jatkuvakestoinen musiikkitapahtuma, Vimpeli-Seuran järjestämä Museolla soi -tapahtuma kokosi Suksitehdasmuseolle väkeä entisen tehdassalin täydeltä eli noin 125 kuulijaa. Tapahtuman luonteeseen on aina kuulunut musiikin ja tunnelman monenlainen kirjo – niin tänäkin vuonna. Tapahtumassa oli mukana ensikertalaisia ja myös tapahtumakonkareita. Moni kuulija kertoi tulevansa tapahtuman joka vuosi, riippumatta siitä, millaista musiikkia on tarjolla.

Illan aikana kuultiin niin kansanmusiikkia, hengellistä musiikkia, poppia kuin klassikoitakin. Museolla soi soolona ja isommankin ryhmän voimin. Illan käyntiin polkaissut, Satu Lumiahon johtama Järviseudun Pelimannit oli tarttunut vimpeliläisille läheisiin kappaleisiin, kuten Vimpelin Mieslaulajien vakio-ohjelmistoon kuuluviin Kiviniemen lukkarin valssiin ja Maisbekin häihin. Viime mainittu upposi heti yleisöön, ainakin sillä perusteella, että jalat ja kädet tapailivat tahtia. Potra poika tuli tälläkin kerralla, kuten kappaleen jälkirepliikki kertoo. Järviseudun Pelimannien tämäniltaisessa kokoonpanossa oli mukana evijärveläisiä, lappajärveläisiä ja vimpeliläisiä sekä yksi turkulainen soittaja.

Järviseudun Pelimanneissa soittivat viulua Jaana Pippola (vas.), Aimo Mässbacka ja Satu Lumiaho.

Omanlainen tunnelma

Museolla soi -tapahtuman juju piilee siinä, ettei lavalle loikatakseen tarvitse olla ammattilainen tai musiikkialan koulutusta saanut. Lavalla voi ja saa olla oma itsensä ja antaa soiton tai laulun puhua puolestaan: yleisö kuuntelee hälisemättä ja palkitsee jokaisen esityksen runsain aplodein. Yleisön ei puolestaan tarvitse olla musiikin tuntija. Juontajana toiminut Teuvo Mäkelä ja esiintyjät itse kertoivat yleisölle esitettävistä kappaleista. Tärkeintä on antaa musiikin viedä mukanaan.

Tapahtuman juontajana toimi Teuvo Mäkelä.

Viulisti Miikku Pekkala on Museolla soi -iltojen vakioesiintyjiä. Yhteiskoululainen esiintyi sekä osana Järviseudun Pelimanneja että soolona.

Miikku Pekkala on esiintynyt Suksitehdasmuseolla järjestettävässä tapahtumassa monta kertaa.

Emilia Latvalan kuulaan kaunista ääntä kuultiin museolla ensimmäistä kertaa. Häntä säesti Jenna Isoniemi kosketinsoittimella. Latvala myös soitti viulua. Hänen esittämänsä kappaleet olivat Latvalan itsensä kuvailemana ”kevyempää settiä”: Suvi Teräsniskan, Emma Salokosken ja Johanna Kurkelan käsialaa. Yleisö herkistyi kuuntelemaan Yö-yhtyeen Pettävällä jäällä -kappaleen sanoja.

Emilia Latvalan esittämät laulut olivat popahtavia mutta herkkiä.

Sisko Kielinen ja puolisonsa Kari johdattelivat kuulijat puolestaan pienelle matkalle – lapsuuteen ja elon loppupuolelle. Lasse Heikkilän säveltämä Viimeiset veneet soi kauniisti Sisko Kielisen kitaran säestyksellä.

Sisko ja Kari Kielinen kuuluivat tapahtuman ensikertalaisesiintyjiin.

Kielisten tapaan ensimmäistä kertaa museolla kuultiin vimpeliläistä Salla Pajalaa, joka opiskelee Kaustisen musiikkilukiossa. Pajalan instrumentti on viulu ja illan ohjelmistossa kolme Konsta Jylhän kappaletta. Monelle kuulijalle uusi tuttavuus oli Lindsay Stirlingin sävellys Song of the Caged Bird.

Pajalan soittaessa viulullaan Säkkijärven polkkaa, estradille saapui hänen opiskelukaverinsa ja ystävänsä Janina Suihkola. Sieviläinen Suihkola valloitti vimpeliläisyleisön jo viime vuonna Suksitehdasmuseolla. Hän voitti pari viikkoa sitten Kultaisen Harmonikan eli viihdeharmonikansoiton suomenmestaruuden. Teuvo Mäkelän haastattelussa 18-vuotias neitokainen kertoi pyrkivänsä lukion jälkeen opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan.

Salla Pajala (vas.) ja Janina Suihkola ovat esiintyneet ennenkin yhdessä.

Kultaisen Harmonikan voittaja esitti yleisölle kilpailukappaleitaan, muiden muassa boogie-version tutusta Kimalaisen lennosta. Suihkolan lauluakin kuultiin hänen esittäessään Kuunkuiskaajien, Suvi Teräsniskan ja Laura Voutilaisen kappaleita haitarinsa säestyksellä. Illan yllätysesiintyminen nähtiin tapahtuman huipennukseksi Suihkolan pyytäessä tapahtuman videoinnin äänitarkkailijana toimineen Pentti Mustamaan kanssaan lavalle. Duo esitti yleisöön hyvin uponneen Heikin polkan.
– Mukava, rento meininki oli soittaa, totesi Janina Suihkolan soiton tauottua.
Salla Pajala kertoi huomanneensa monta tuttua yleisössä.

– Jännitti aika paljon ennen keikkaa.

Virpi Poikelin