-1.9 C
Alajärvi
keskiviikko 08.5.2024
MAINOS
MAINOS

Porilla sarjajohtajan otteet Veikkolassa – Roosa Aho palkittiin Lavettarien parhaana

Lappajärvi – Pori 0 – 2 (2-6, 1-6)

Lavettarien toiseksi viimeinen runkosarjan kotiottelu pelattiin Porin Pesäkarhuja vastaan. Avausjaksolla Veikoilla oli omat hetkensä, mutta muuten sarjajohtaja esiintyi vakuuttavasti vieraskentällä vieden kolme sarjapistettä mukanaan.

MAINOS

Avausjaksolla kotijoukkue aloitti sisävuorolla, joka ei tuottanut juuri mitään. Hankaluuksia oli erityisesti ykköstilanteen purkamisessa Porin vahvaa ulkokenttää vastaan.

Lavettaret oli pitkään nollaamassa Porin ensimmäistä sisävuoroa, mutta varmalta näyttänyt kolmas palo jäi tekemättä ja siitä seuranneesta tilanteesta vastustaja rokotti hurjassa lyönnissä olleen Susanna Puiston merkatulla kakkospuolen välilyönnillä.

Toisessa vuorossa Lappajärvi sai sisäpeliään auki. Saatiin rakennettua pelin ensimmäinen kolmostilanne. Roosa Ahon haastopallo linjaan riitti Jenna Kalliolle tuomaan tasoitusjuoksun.

LaVe siirtyi seuraavassa tilanteessa 2-1 johtoon Tanja Tuomelan merkatulla välilyönnillä Kaisa Jaakkolan kirmatessa kotipesän turvaan. Tämän jälkeen oli vielä useita yrityksiä, mutta lisäjuoksuja ei syntynyt.

Toinen Porin sisävuoro oli ensimmäisen kaltainen. Lavettaret pelasi hyvää ulkopeliä ja jälleen varmalta näyttänyt kolmas palo muuttui juoksuksi, kun palautusheitto karkasi yli kotipesän.

Kolmannessa vuorossa Lappajärvellä oli jälleen omat saumansa tehdä lisäjuoksuja, mutta tällä kertaa kotiutuslyönnit jäi ponnettomiksi. Porin kolmas vuoro oli tehokas. Kärki rakensi palottoman ajolähdön, josta perättäisillä lyöntivuoroilla Milla Jakonen ja Emilia Linna löivät pallon merkistä väliin.

Kun Eveliina Tuominen iski vielä kakkospuolelta läpi 1+1 arvoisesti, oli tilanne hetkessä muuttunut. Kun viimeinen vuoro ei tuottanut kotijoukkueelle lisäjuoksuja, päättyi ensimmäinen jakso Porille numeroin 2-6.

Toisella jaksolla satakuntalaiset ottivat heti avausvuorossa jakson hallintaansa. Tilanne saatiin rakennettua Puistolle, jonka ” ruislaaka ” painui keskeltä takaa aitaan asti tuottaen kaksi juoksua.

Kun Kaisa-Maija Rosvall onnistui myös kotiutuksessa, oli Pori siirtynyt jo 3-0 johtoon. Lavettaret ei pystynyt tähän vastaamaan. Ensimmäinen sisävuoro oli kuin toisinto ensimmäiseltä jaksolta. Tuloksenteko tyssäsi viimeistään kakkostaipaleelle.

Toisessa vuorossa Pori lisäsi johtoaan, kenenpä muunkaan kuin Puiston toimesta. Hän toimitti kaksi kertaa pallo merkistä kopparille saakka ja tilanne 0-5.

Kotijoukkueen sisäpelin tuska jatkui myös toisessa vuorossa, eikä kotiutusyrityksiä saatu aikaiseksi. Kolmannessa vuoroparissa molemmat joukkueet onnistuivat kertaalleen juoksujenteossa.

Porin kuudennen juoksun Lavettaret lahjoitti harhaheitolla ja oman ainokaisen löi Emmi Peltola kotiuttaessaan Janina Männikön. Näin ollen toinen jakso 1-6 Porille.

– Tänään Pori näytti tänään rutiinitasonsa. He olivat ratkaisupaikoissa riittävän tylyjä, niin ulkopelissä kuin sisäpelissä. Ensimmäisellä jaksolla meillä oli paikkamme ja alkujakson aikana tuntui välillä jopa hallinnalta, mutta emme saaneet ratkaisupaikoissa ulkona vuoron päättävää paloa aikaiseksi ja sisällä muutamat kotiutuspaikat jäi käyttämättä.

Toisella jaksolla ei ollut oikein jakoa, kun Pori teki alkuun kolme juoksua. Susanna Puisto oli tänään mailanvarressa jäätävässä vireessä. Vaikka saimme vieraiden numerot 1-4 jotenkin kuriin, niin silti jokeripakasta löytyi niin kovaa taitoa, että Pori teki tilanteet väkisin.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät