JPK:n tytöillä vahva edustus Pohjola -leirille

Mainos[adrotate banner="3"]

JPK:n tyttökiekkoilijat etenivät komeasti yhdessä rintamassa 2003-2005 syntyneiden Pohjola-leirille, kun kaikki kolme JPK-05 -joukkueessa kiekkoilevaa tyttöä tulivat valituiksi.

Suoraan leirille valittiin Roosa Nuolikoski, Sofia Kari ja Nella Korpela. Lisäksi JPK-06 -joukkueen maalivahti Olivia Niukkanen pääsi varasijalle. JPK:n vahva edustus on huikea saavutus, sillä vertailun vuoksi esimerkiksi alueemme suurin seura Vaasan Sport sai leirille vain yhden pelaajan.

MAINOS

Pohjola-leirin tarkoituksena on kartoittaa valittujen tyttöpelaajien valtakunnallinen taso ja sinne valituilla on mahdollisuus edetä kohti tyttömaajoukkueita. Leirille pääseminen on loistava asia myös pelaajana kehittymisen takia, sillä leirillä testataan, treenataan ja pelataan.

JPK:n puheenjohtaja Petri Koskenmäki kommentoi valintoja tuoreeltaan todella kovaksi saavutukseksi. – Harmi, ettei tyttöjä ollut enempää, JPK:sta kun mentiin sataprosenttisesti läpi. Meillä on tyttökiekossa hyvä buumi päällä ja seurana halutaan sitä eteenpäin viedä, Koskenmäki jatkaa ja kertoo, että tytöille luonteva tavoite on SM-sarjajoukkue Kuortaneella.

– JPK:ssa on satsattu laadukkaaseen valmennukseen ja se näkyy nyt tässä. Hieno näyte joukkueen valmennukselta, miten sitoutunut se on ja korkeatasoinen. Tällaiset onnistumiset vaativat lisäksi hyvät taustaryhmät, kuten joukkueenjohtajat, sponsorit, huoltajat, vanhemmat. Kaikilla on oma roolinsa ja vaikutuksensa asioihin, Koskenmäki kiittelee.

JPK:ssa pelaa nuorempiakin tyttöjä ja puheenjohtaja vinkkaa, että mukaan toimintaan voi hypätä edelleen. – Josko saisimme tytöille oman treeniryhmänkin.

Edellinen artikkeliOpintien sillan rakenteet paikoilleen
Seuraava artikkeliTiukkoja tilanteita järviseutulaisjoukkueilla