Valtteri Kleemolan neljä lyötyä ja yksi tuotu takasivat kotijoukkueen ykköspalkinnon.

Tapahtumarikas karsinta-avaus Kitrolla

Alajärven Ankkurit ja tamperelainen Manse PP tarjoilivat Kitrolla 1 484 hengen yleisölle jännittävän ja tapahtumarikkaan ottelun miesten Superpesis-karsinnoissa. Kotijoukkue hallitsi avausjakson pelitapahtumia ja voitti sen 6–0. Toisella jaksolla Ankkureiden pelin taso laski ja vieraat pääsivät pelin juonesta kiinni. Värikkäiden vaiheiden jälkeen päätösjakso kirjattiin juoksuin 2–2 ja koko ottelun voitto Ankkureille jaksoin 1–0.

Sinikeltaisten sankariksi nousi numerolla neljä pelannut Valtteri Kleemola, joka onnistui avausjaksolla kolme kertaa kolmesta kotiutusyrityksestään. Kleemola löi ottelussa neljä juoksua ja kirjautti tilastoihin 6/7 kärkilyöntiä. Kakkospolttajan tontillaan Kleemola oli myös mies paikallaan.

Manse PP tuli otteluun kovalla sykkeellä ja tulisesti omiaan kannustaneiden jännäreiden tukemana. Kotijoukkueen kannattajat pääsivät kokeilemaan äänijänteitään Mansen ensimmäisen sisävuoron loppupuolella, kun Roope Reinikka paloi kolmoselle Viljo Sillanpään tulisen tappoheiton jälkeen.

Ankkurit hallitsi

Ottelun ensimmäiset turpakäräjät käytiin avausvuorossa Ankkureiden tasoittavalla. Kotijoukkueen pelinjohtaja Risto Ojanperä sai keltaisen kortin epäurheilijamaisesta käytöksestä ja vieraiden lukkari Sami Virtokin kävi päätuomari Joona Tervosen juttusilla. Ankkurit sai vuorossa kaksi kolmostilannetta, mutta ei avausjuoksua.

Manse sai puolestaan toisen vuoroparin alkuun ensimmäisen kolmostilanteensa, kun Ykköspesiksen runkosarjassa 41 juoksua tuonut Halsuan Toivon kasvatti Timo Torppa eteni kolmoselle. Tilannetta purkamaan asettunut Jarkko Paloniemi oli viimeinen lyöjä. Ankkureiden lukkari Ville Väliaho juoni Torpan irti kolmoselta, kotijoukkueen pelaajien tuulettaessa ja kannustuksen pauhatessa.

Ottelun ja kotijoukkueen avausjuoksun taituroi Valtteri Kleemola lyömällä pallon väliin. Juoksun toi Mikael Penninkangas. Tuloksen kannalta jakson ratkaisevan sisäpeliesityksen teki Henri Heikkinen, jonka lyömänä tilanne repesi jo 4–0:aan. Juoksujen tuojina kunnostautuivat Valtteri Kleemola, Rami Mäkinen ja Sami Mikkolanaho. Jakson loput juoksut lähtivät Kleemolan mailasta. Tosin Ankkureiden kuudennessa juoksussa pääosaa taisi näytellä kolmoselta karannut Aki Orava.

Tunnetta ja tapahtumia

Toisella jaksolla Ankkurit meni 2–0 johtoon. Vieraat olivat saada tilannetta päälle Ankkureiden kasvatin, Jukka Tuomiston hienolla lyönnillä, jolla hän eteni suoraan kakkoselle. Tilanteesta tuomittiin kuitenkin pesärikko, sillä Tuomisto ei käynyt lainkaan ykkösellä. Keisareiksi kutsuttu vierasjoukkue avasi juoksutilinsä ajolähdöstä toisen tasoittavallaan. Kolmannessa vuorossa Manse PP tuuletti tasoitusjuoksua Ville Hotakaisen onnistuneen ajolähdön purkamisen jälkeen. Tilanteesta tuomittiin kuitenkin juoksun sijaan ulkopelaajan estäminen ja kaksi paloa.

Vierasjoukkueen pelinjohtaja Mika Kulmala sai Ankkureiden neljännen sisävuoron alussa keltaisen kortin. Tilannetta oli edeltänyt Mikael Penninkankaan kakkosjatkeelle suunnattu lyönti, jota manselaiset protestoivat laittomaksi. Kulmala meni kentälle rauhoittelemaan ulkopelaajia ja kortti nousi.

Neljännen tasoittavallaan Manse haki vimmatusti iskun paikkaa. Ville Hotakainen tasoitti tilanteen välilyönnillään. Vieraat saivat vielä ajon päälle, mutta Valtteri Kleemola pelasti tilanteen. Kahden palon tilanteessa viimeisenä lyöjänä oli Topi Moisio, jolle Ville Väliaho tarjoili viimeistä lyöntiä varten hirmutolpan: tilanteesta syntyi kolmas palo Ville Hotakaisen irrottua kolmospesältä.

Luvassa kuuma taisto

Kotijoukkueen parhaana palkittu Valtteri Kleemola huomioi avausjakson olleen hyvää ja päätösjakson tosi tiukkaa peliä.
– Kova henki päällä katsojilla ja pelaajilla. Tietää pelaavansa isoista asioista. Toisella jaksolla emme saaneet peliä pyörimään. Voitto tuli ja tästä jatketaan.

Vieraiden pelinjohtaja Mika Kulmala asetteli lehdistötilaisuudessa sanojaan tarkasti:
– Avausjaksolla oltiin ihan sukkasillaan ja vähän kylässä. Toisella jaksolla tapahtui käsittämättömiä asioita. Koitetaan kerätä kiukkua ja ladata ja purkaa se keskiviikkona oikealla tavalla. Toisella jaksolla pääsimme peliin kiinni, mutta joku hoiti loput.

Kulmalan kollega Risto Ojanperä kertoi joukkueen latautuneen peliin ”hirmu kovaa”.
– Se meni kieltämättä yli ensimmäisellä jaksolla siinä ensimmäisessä vuoroparissa. Saatiin painetta ja silloin kun painetta on, voi ulkopelissä tulla virheitä – niin meille itselle kuin toisellekin. Toinen jakso aloitettiin hyvin. Oli tarkoitus, että ensimmäinen matadori-isku olisi tullut siinä.

Toisella jaksolla Ankkureille tuli muutama ajatuskatkos ja merkkivirhe, joihin peli meinasi Ojanperän mukaan karata käsistä.
– Aki Oravalle iso hatunnosto siitä, kuinka kokenut pelaaja pystyy rauhoittamaan joukkuetta kovissa paikoissa: sitä kautta pysyttiin pelissä toisella jaksolla, jossa Manse pelasi juuri niin kovaa kuin tiesimme heidän pelaavan.

Joukkueet kohtaavat keskiviikkona Tampereella ja lauantaina Kitrolla.

Virpi Poikelin