1.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Lavetterille ensimmäinen kiinnitys sarjapaikkaan

LaVe- Pöytyä 1-0 (7-2,2-2)

Lappajärven Veikkojen kahden ja puolen viikon odotus karsintapeleistä päättyi sunnuntaina, kun Pöytyän Urheilijat saapui Veikkolaan.

MAINOS

Molempien joukkueiden otteissa näkyi hermostuneisuus, mikä näkyi suurena määränä henkilökohtaisia virheitä.

Avausjaksolla Lavettaret aloitti vahvasti ja siirtyi heti avausvuorossa johtoon harhaheiton avulla Kaisa Jaakkolan tuodessa. Pöytyä sai myös avausvuorossa kuparisen rikki, kun Petra Kaitosen hieno lyönti painui maisemiin yhden juoksun arvoisesti.

Toisessa vuorossa Veikkojen sisäpeli parani ja jatkuvista ajolähdöistä saatiin tehtyä kaksi juoksua vahvassa vireessä olleen Piritta Kärnän ja Janina Männikön lyönneillä.

Kun sisäpeli parani, myös ulkopeliin saatiin tiiveyttä, eikä Pöytyä pystynyt seuraavissa vuoroissa vastaamaan.

Lavettaret sen sijaan painoi lisää kaasua Kärnän kolmospuolen läpilyönnillä, mikä tuotti kaksi juoksua. Hetkeä myöhemmin Tanja Tuomelan välilyönti saatteli Kärnän kotipesään.

Viimeisessä vuorossa molemmat joukkueet onnistuvat kertaalleen. Kärnän komosrajavarsi saatteli Tuomelan kotiin ja Oona Knuutilan kakkosrajalyönti livahti Lavettarien ulkokentästä juoksun arvoisesti. Jakso päättyi emäntien 7-2-voittoon.

Toisella jaksolla molempien joukkueiden ensimmäiset vuorot olivat surkeita. Kolme paloa syntyi ennen kuin vuoro ehti kunnolla edes käynnistyä.

Pöytyä järjesteli toisessa vuorossa yllätystä, kun Sylvi Pellonperän saumalyönti ei pysynyt Lavettarien hanskassa ja Kaitonen löi heti perään kauniilla välilyönnillä merkistä juoksun.

Kotijoukkue kavensi yhden juoksun verran omassa sisävuorossaan Piritta Kärnän kakkoskopparin tontille suunnatulla merkkaamattomalla lyönnillä.

Kolmannessa vuorossa LaVe nousi tasoihin Essi Ritola kolmospuolen välilyönnillä. Yrityksistä huolimatta lisäjuoksut eivät nähneet päivän valoa.

Neljäs vuoro oli sitten Emmi Peltolan näytös, korkeat tolpat söivät vieraiden eväät, eikä kunnon takaa-ajoa enää syntynyt. Tasatilanne riitti Lavettarille ensimmäiseen otteluvoittoon.

– Ensimmäinen ajatus, että vihdoinkin päästiin pelaamaan todella pitkän tauon jälkeen. Toinen ajatus on, että peli oli juuri niin vaikea, kuin se tällaisen tauon jälkeen voi olla.

– Tauko näkyi erityisesti sisäpelissä, jossa merkkivirheitä, etenemisvirheitä, laittomia ja kopinnostopaloja syntyi enemmän kuin laki sallii.

– Toisen jakson tärkeä nousu tasapeliin voi nousta meille arvokkaaksi jutuksi. Uskon, että molemmat joukkueet parantavat peliään toiseen otteluun. Ainakin meille jäi vielä aika paljon eväitä reppuun.

– Keskiviikkona lähtökohtana on ottaa toinen kiinnitys tavalla tai toisella. Karsintaottelu on varmasti kesän kohokohta Pöytyällä, ja järjestelyt varmasti ovat sen mukaiset, tuumaili pelinjohtaja Tero Tuomela.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät