Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Juha Hauta-aho ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Palmu saivat tehtäväkseen myös noin minuutin mittaisen teosesittelyn laatimisen valitsemastaan taulusta. Homma onnistui molemmilta varsin hyvin.

Poliitikkojen hihat laitettiin heilumaan Nelimarkka-museossa!

Nelimarkka-museolla nähtiin maanantaina ahertamassa kaksi paikallispoliitikkoa, kun myös Alajärvellä lähdettiin mukaan nyt kolmatta kertaa järjestettyyn, Suomen museoliiton koordinoimaan Kutsu poliitikko museoon -kampanjaan.

Kutsu poliitikko museoon -kampanjan aikana tehdään näkyväksi museoiden toimintaa kulissien takana. Poliitikkojen museovierailuilla tuodaan esille museoiden monipuolista työtä ja koko Suomen kattavan museoverkoston yhteiskunnallista merkitystä.

Alajärvellä kutsun tulla työharjoitteluun museolle saivat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Palmu ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja Juha Hauta-aho.

Aluetaidemuseon moninaiseen tehtäväkenttään Palmu ja Hauta-aho saivatkin tutustua nyt tarttumalla itse työhön, jota museossa kävijät eivät yleensä näe, eivätkä edes tiedä siitä mitään.

Työharjoittelussa paikallispoliitikot pääsivät museon varastolle, jossa heidän tehtävänään oli laatia teoskortteja taustasuojauksineen. Lisäksi he valitsivat molemmat yhden taulun joulukuussa avautuvaan näyttelyyn Oiva Polarin tuotannosta. Näyttelyssä on esillä sekä isän ja tyttären Tarja Polarin töitä.

– Näyttelyyn mukaan valikoituivat taiteilijan omakuva ja yksi asetelma, kertoo museolehtori Elina Alkio.

Viesti, jota museo halusi tempauksellaan lähettää, on se että museoilla on vaikutusvaltaa. – Jokainen museokävijä jättää paikkakunnalle keskimäärin 50 euroa rahaa. Lisäksi museot tuovat henkistä hyvinvointia, Alkio toteaa ja kutsuu museoon tutustumaan myös muita päättäjiä.

– Jos joku päättäjä haluaa tulla katsomaan, mitä täällä tehdään, niin esittelemme toimintaamme mielellään!

Alkio kertoo, että päättäjät ovat mieluisia vieraita siksikin, koska vanha museorakennus alkaisi kaipailla kunnostusta.

Hauta-aho ja Palmu kiittävät ”työharjoittelujaksonsa” olleen silmiä avaava, sillä kumpainenkin oli aikaisemmin nähnyt museosta vain sen lopputuotteen, valmiit näyttelyt.

Yleisen mielenkiinnon lisäksi molemmat uskoivat osallistumisesta olevan hyötyä myös tulevissa päätöksenteoissa. Museon asioita on käsitelty ja niistä on puhuttu lukuisat kerrat vuosien varrella ja nyt tietopohjaa päätöksiin on entistä enemmän.

Tuula Jokiaho