-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

KyKy-Betset avasi sarjakautensa vakuuttavasti

KyKy-Betset avasi vakuuttavasti sarjakautensa lauantaina kaatamalla kotikentällään sarjanousija TuTo volley:n (Turku) 3-0 (25-21, 25-23, 26-24).

Sarja lähti tuloksellisesti parhaalla mahdollisella tavalla liikkeelle.

MAINOS

Otteluennakkoon tiedettiin, että vastustaja ei ole mikään sarjan heittopussi, vaan joukkue on kovia pelimiehiä täynnä, joilla on mestaruusliiga otteluita huimasti alla.

TuTo lähti aloitus seitsikolla: Mauri Kurppa, Jimmy Hernandez, Valtteri Aaltonen, Lauri Rantanen, Kirill Borichev, Kimmo Kutinlahti ja liberona Aatu Kulmala.

KyKy lähti aloitukseen seuraavalla avauksella: Tauno Lipp, Aivars Petrusevics, Mika Väliaho, Tuomas Sillanpää, Illia Liunenko, Mikko Väliaho, sekä liberona Miro Rasinperä.

Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat KyKyn hallintaa alusta loppuun, vaikkakin vastustaja ei tilastojen valossa missään nimessä jäänytkään kauas taakse, jopa päin vastoin. Kuitenkin erien lopuissa betonimiehet näyttivät sen kuka kotihallissa määrää.

Kolmas erä alkoi kahta edellistä erää vaikeammin. Syöttö helpottui, kun taas vastustajan syötöt purivat tehokkaammin, eikä tämän ohessa KyKy päässyt rakentamaan kunnolla hyökkäyksiään.

Kuitenkin erän lopussa syöttöruutuun asteli monelle tuttu mies Mikko Väliaho, joka kuritti TuTo:n vastaanoton rikki erittäin vaikeilla ja painavilla syötöillään, ja ratkaisi näin ollen erän betonimiehien eduksi.

Peli oli kokonaisuudessaan erittäin viihdyttävää lentopalloa, ja kuten ennakkoon oltiin spekuloitu, 1-sarja on tasoittunut kärjen osalta, eikä varsinaisia heittopussi joukkueita ole aiempiin vuosiin verrattuna niinkään.

KyKy:n parhaana pelaajana palkittiin Aivars Petrusevics, joka ratkoi tärkeitä palloja isännille. TuTo:n puolelta taasen Hernandez antoi pallolle kyytiä kovilla tehoilla, ja hänelle tulitukea tarjosi Borichev.

KyKy Betsetin kapteeni Tuomas Sillanpää kommentoi peliä. – Oli mukava huomata, kuinka jokainen pelaaja pelasi peliä joukkueelle, ja selvästikin jokainen myös osasi nauttia kentällä olostaan.

– Pelasimme kuitenkin ihan OK pelin, mutta parannettavaa löytyy aina, erityisesti torjunnassa, jossa kaveri taisi viedä tilastoissa 4-12. Kausi on kuitenkin vasta alussa, ja uskon, että passarienkin kanssa löytyy kauden edetessä sama aaltopitoisuus.

Valmentaja Hannu Kalliojärvi oli samoilla linjoilla.- Tyypillinen sarja-avaus ja peli oli juuri sen oloinen kuin osasi odottaa. Toinen peli tällä kuusikolla, eli Tumpin sanoin ihan OK peli.

– Joukkueen kemiat toimivat, vaikkakin joukkueessa on erilaisia persoonia, on pojat kääntäneet tämän voimavaraksi ja yhteishenki on niin hyvä kuin vain voi olla.

– Onnistumisia tuli, mutta niin myös huonompia suorituksia. Uskoisin, että vastustaja ei ollut niin tietoinen meistä, kun me taas olimme heistä.

– Jokainen kentän pelaaja on kuitenkin sen verran tasokas pelimies, ettei tämä muuta vaadi kuin pikku viilausta. Niin kuin olen monesti edellisillä kausilla sanonut, mitä pidemmälle sarjaa mennään niin sen paremmalta näyttää.

– Passarin vaihto kolmannessa erässä ei muuttanut peliämme huonolla tavalla, päinvastoin vastustajan pelaaminen siinä vaikeutui. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa!

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät