Kuortaneen Fysioterapia Ky:n tiloissa toteutetaan alalle varsin poikkeuksellista järjestelyä, kun yrityksen tiloissa työskentelevät fysiterapeutit ovat kaikki itsenäisiä yrittäjiä.
Tilanne on tuttu parturi-kampaamoista, joissa vuokratuoli -systeemiä käytetään paljonkin, mutta fysioterapiassa uutta.
Kuortaneen Fysioterapia Ky:n yrittäjinä toimivat Maija-Liisa ja Jukka Halonen. Maija-Liisa lähti aikoinaan opiskelemaan työnohjausta Helsingin yliopistoon, ja sen jälkeen hän jatkoi yritysjohtamisen erityisammattitutkinnon opintoihin, saadakseen työkaluja liiketoiminnan kehittämiseen.
Tässä yhteydessä pari vuotta sitten yritystoimintaa laajennettiin Seinäjoelle, johon avattiin yrityksen toinen toimipiste.
Kuortaneelle jäi näin tyhjä työtila ja Maija-Liisa alkoi houkutella työhön Soinista lähtöisin olevaa, Kuortaneella opiskellutta keihäänheittäjä Jenna Jaakkolaa. Yhdessä todettiin toimivaksi malliksi se, että Jenna tekee työtä omalla toiminimellä, jolloin kaikki ovat keskenään tasa-arvoisia.
Idea toimia yrittäjänä toisen yrittäjän omistamassa yrityksessä Jennalle oli tullut Jennalle tutuksi aikaisemmin kolmen kuukauden työharjoitteluvaihdolta Kroatiasta, Rijeka -nimisestä kaupungista. Siellä hän teki työharjoittelua paikassa, jossa kaikki olivat itsenäisiä yrittäjiä.
Näin Jenna aloitti työt yrityksessä omalla toiminimellään vuosi sitten. Keväällä Jenna lähti harjoitusleirille Argentiinaan, joten hän kysäisi niin ikään soinilaislähtöiseltä fysioterapeutilta, moukarinheittäjä Merja Korpelalta kiinnostusta tulla häntä tuuraamaan.
Merja tuli ja tykkäsi. Maija-Liisa totesi, että tilaa löytyy kyllä toisellekin fysioterapeutille ja niinpä Merja aloitti yrityksen suojissa itsenäisenä toimijana tänä syksynä.
Tiloissa työskentelee myös Jukka Halonen, joka on osteopaatti.
Sekä Jenna että Merja ovat koulutukseltaan paitsi fysioterapeutteja, myös hierojia. Merjalla on lisäksi koulutustaustaa niin liikunnan ohjaamiseen, personal traineriksi kuin tavoitteellisesti urheilevan valmentajaksikin.
Ajatuksena onkin ollut, että jatkossa Merja voisi alkaa vetää myös erilaisia liikuntaryhmiä asiakkaiden toiveiden mukaan, eli vinkkejä otetaan mielellään vastaan!
Vaikka Jenna ja Merja ovat molemmat urheilijoita, ei heillä kiinnostus ja asiakaskunta pitäydy urheilijoihin. – Toki urheilija-asiakkaita meillä on myös, mutta ihan tavallisten ihmisten vaivat ja ongelmat ovat aivan yhtä kiinnostavia ja palkitsevia hoidettavaksi, Jenne ja Merja vakuuttavat.
Yrittäjiltä saa tarvittaessa myös ilta-aikoja ja kotikäyntejä, koska myös työssäkäyviä halutaan pystyä auttaman.
Järjestely tuntuu toimivalta kaikista osapuolista. Maija-Liisa voi toimia nuorille yrittäjille tukena ja mentorina ja yhdessä työskentely tuo uutta virtaa aivan jokaiselle.
Merjan tultua mukaan porukkaan, tullaan Kuortaneen fysioterapiassa pitämään avoimet ovet Kuhinoiden aikaan 1.12. Viimeistään silloin on hyvä poiketa paikalle ja tulla tutustumaan tarjontaan!
Tuula Jokiaho