1.7 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Lehtimäen ja Alajärven toimintakeskusten näytelmä hurmaa katsojansa!

Onni Ukonmäeltä taittuu laulu upeasti!

Lehtimäen ja Alajärven toimintakeskusten väki on jälleen harjoitellut ahkerasti ja ansiokkaasti tuottaakseen uuden näytelmän muiden iloksi!

Iloa uusi näytelmä ”Laulaja” tarjoileekin, ja ei ihme että sillä on ollut jo kuusi esitystä.

MAINOS

Kauden viimeinen näytös on tulossa perjantaina 26.10. Ähtärin, Alavuden, Vimpelin, Kuortaneen ja Alajärven toimintakeskuksille sekä alueen asumisyksiköille.

Anne Söredvikin heleää laulua oli ilo kuulla.

Näytös on hyvin pitkälle toimintakeskusten palveluvastaava Hannu Yli-Hynnilän käsialaa, sillä Hannu vastaa niin esityksen käsikirjoituksesta kuin musiikistakin. Lisäksi hän on ohjannut näytöstä yhdessä Tuula Hankaniemen kanssa.

Nyt nähty näytelmä on hyvä esimerkki siitä, miten valtava lahjakkuus kehitysvammaisissa asuu ja miten hienoa kulttuuria heidän kanssaan voidaan tuottaa silloin, kun ohjaajina on motivoituneita ja innostuneita ihmisiä.

Näytelmän kertojana oli Harri Järvenpää.

Näytelmässä nähtiin paitsi hauska tarina, myös monia esimerkkejä käytännön taitojen ylläpitämisestä toimintakeskusten arjessa – näytelmässä luettiin vuorosanoja, esitettiin yksilaulua, soitettiin rumpuja ja muistettiin virheettömästi omat vuorosanat!

Ehkä kaikkein parasta näytelmässä kuitenkin on esiintyjien vilpitön riemu siitä, miten hienosti kaikki sujuu ja miten hyvin jokainen onnistuu roolissaan.

Näytelmän puvustuksesta ja lavastuksesta ovat vastanneet Merja Paananen ja Terhi Purmonen, tekniikasta ja lavastuksesta Sami Halonen.

Näyttelijöinä Laulajassa nähdään Harri Järvenpää, Pasi Hongisto, Ismo Leppäkangas, Helena Alho, Katja Valpas, Jarkko Hautakangas, Pentti Suntila, Riina Katajamäki, Anne Södervik, Onni Ukonmäki, Raimo Kaukola, Anu Hämäläinen, Pekka Sivula, Reijo Lepistö, Matti Aho.

Tuula Jokiaho

Ismo Leppäkangas ja Helena Alho tekivät isot roolityöt.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät