-6.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Kotiseututalo viittä vaille valmis Soinissa

Soini-seuran kunnostushanke kotiseututalon tiimoilta valmistuu piakkoin.

Harjannostajaistapahtumaa vietettiin viime viikolla. Soini-seuran puheenjohtaja Lasse Autio kertasi hankkeen kulkua.

MAINOS

– Soini-seura käytti Soini-taloa kotiseututalona kesänäyttelyiden järjestämiseen vuosikausia. Kunnan tarpeet lasten esikouluksi tuli jo kauan sitten. Soini-seuran tilat ovat sijainneet Teollisuustiellä hallin yläkerrassa.

– Kunnantalo II kunnan käytössä loppui muutama vuosi sitten. Kunta esitti kuluvan vuoden alkuvaiheessa tilaa kunnostettavaksi seurallemme.

Rahoitus onnistui Extreme Park -hankkeen avustamana. Talkooryhmään kuului kymmenkunta aktiivia. Homma toimi loistavasti.

Hankkeen kustannusarvio oli aluksi 110000 euroa. Hankkeen edetessä kesällä todettiin, että katto on sen verran huonossa kunnossa, että se päätettiin uusia.

Kustannuksiin tarvittiin 30000 euroa lisää, joten kokonaiskustannusarvioksi tuli 140000 euroa. Talkootyön osuus oli 35000 euroa ja kuntaosuus 22000 euroa. Loppuosa on ulkopuolista ELY-rahoitusta.

Kunnostuksessa ulkovuori maalattiin. Mukana oli Kansainvälisen leirin osallistujia 4H:n kautta.

Sisätiloja purettiin lattioista niin, että nähtiin kosteusvauriokohdat. Hankkeessa työhommissa olivat Vipupajan työntekijät Aki Alatalon johdolla.

– Kohde oli porukallemme kuin lottovoitto. Tänne oli helppo tulla töihin. Purkutyöt sujuivat hyvin. Lattian kunto oli etukäteen arvoitus. Sisätiloista purettiin kaikki lattiat, jolloin päästiin näkemään pohjan todellinen kunto.

– Tilanne helpottui, kun huomattiin, että vanhat vesivauriot olivat selkeästi havaittavissa ja siten täysin korjattavissa. Vauriokohdat saatiin hyvin korjattua ja rakenteet pitäisi olla nyt kunnossa.

– Varsinaisen talkooryhmän, iltavuorolaisten kanssa yhteistyö toimi hienosti ja lopputulos on nähtävillä, rakennusalan ammattilainen kertoo.

Reilun 300 neliön tiloihin tulevat Soini-talon jatkuvan näyttelyn tilat ja kokoustilat. Ilmastointilaitteita ja mm. videotykki on tulossa vielä rakennukseen.

Viralliset rakennuksen avajaiset järjestetään alkuvuodesta. Jo lähiaikoina muutamia ryhmiä on tulossa vierailemaan tiloihin.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät