-7.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Leikkipankki juhlii yksivuotissynttäreitä

Leikkipankki viettää ensimmäistä vuosipäiväänsä yli 700 leikin voimin.

Pankki on jo ensimmäisen vuoden aikana löytänyt käyttäjänsä, sillä joka kuukausi sivustolla vierailee kymmeniä tuhansia leikkijöitä.

MAINOS

Leikkipankki tarjoaa vinkkejä hauskaan tekemiseen lapsille, aikuisille, perheille ja ammattilaisille.

– Leikkiminen on yksinkertaisimmillaan yhteisen ilon jakamista, mikä vahvistaa ihmistä iästä riippumatta. Leikkimällä jaetaan iloa ja hyvää mieltä, ja se inspiroi yhdessä oloon.

– Onkin ollut ilo huomata, että suomalaiset ovat löytäneet yksivuotiaan Leikkipankin, koordinaattori Eevamaija Paljakka sanoo.

Leikkipankin ajatus on koota yhteen paikkaan leikit erilaisia hetkiä varten.

Hakukriteerien kuten ikä, leikkijöiden määrä ja käytettävissä oleva tila, avulla pankista voi etsiä vinkkejä erilaisiin tilanteisiin: päiväkodissa ryhmäyttämiseen, seminaarissa jään särkemiseen, teinien viihdyttämiseen nuorisotalolla tai mummolavierailun iloksi.

– Leikkipankki rakennettiin, että leikki ei unohtuisi arjessa ja eri-ikäiset ihmiset voisivat löytää helposti vinkkejä yhteiseen tekemiseen.

– Olemme tässä onnistuneet, sillä pankissa vierailee kuukausittain reilu 40000 leikkien etsijää, Paljakka kertoo.

Valikoima kasvaa koko ajan

Pankkiin on nyt talletettu yli 700 leikkiä ja lisää voi kuka tahansa kirjata.

– Leikkipankki on meidän yhteinen muistimme, josta voi etsiä omien suosikkien ohjeet kätevästi, Eevamaija Paljakka sanoo.

Leikkipankin haku toimii ilman kirjautumista, joten sitä on kätevä käyttää missä tahansa myös mobiilisti. Leikkien syöttäminen vaatii pankkiin rekisteröitymisen, sillä jokainen leikki tarkistetaan ennen julkaisua.

– Hienointa Leikkipankissa on, että ihmiset ovat innokkaasti lisänneet sinne leikkejä. Leikkejä ovat syöttäneet niin yksityishenkilöt kuin järjestöt, yhdistykset ja muut toimijat, Paljakka kertoo.

Ylärajaa pankin talletuksilla ei ole, joten uusia leikkejä otetaan vastaan koko ajan.

Leikkipankki on rakennettu Suomen Kulttuurirahaston tuella ja tänä vuonna Leikkipankin kehittämistä on tukenut Nivea.

Leikkipankkia ylläpitää Leikkipäivä-ohjelma, joka pitää esillä leikin merkitystä vuoden jokaisena päivänä. Sivusto löytyy osoitteesta www.leikkipankki.fi.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät